6.2.2017 klo 13:48
Uutinen

Ylöjärvi alkaa valmentaa henkilöstöään yrittäjämyönteiseksi

Ylöjärven kaupunki kannustaa työntekijöitään yrittäjyysmyönteisyyteen tulospalkkioilla.

Ylöjärven kaupunki käynnistää tänä vuonna Yritysmyönteinen Ylöjärvi -valmennusohjelman henkilöstölleen, kaupunki kertoo tiedotteessaan.

Taustalla ovat sote- ja maakuntauudistus, jotka muuttavat kuntien roolia palvelukunnasta elinvoimakunnaksi. Muutos tarkoittaa Ylöjärven kaupungin mukaan sitä, että yritysmyönteisyyden ja sisäisen yrittäjyyden merkitys kasvaa kuntien toiminnassa.

– Esimiesten ja henkilöstön valmennuksella haluamme auttaa työntekijöitä ottamaan tämän muutoksen vastaan, kertoo kaupunginjohtaja Jarkko Sorvanto.

Vuoropuhelua kunnan ja elinkeinoelämän välille – yritysmyönteisyyttä tulospalkkioin

Valmennusohjelma tarkoittaa esimerkiksi yrittäjäyhdistystapaamisia ja yritysvierailuja sekä esimies- ja henkilöstövalmennuksia yritysmyönteisyysteemasta ja sisäisestä yrittäjyydestä.

– Olemme haastaneet paikalliset yrittäjäyhdistykset mukaan valmennusohjelmaan. Suunnitteilla on muun muassa esimiestilaisuus, jonka toteutuksessa yhdistykset ovat mukana.

Yritysmyönteisyysteemaan kannustetaan myös tulospalkkiojärjestelmän kautta.

Tänä vuonna kaikkien kaupungin tulospalkkioyksiköiden yhtenä tavoitteena on toteuttaa konkreettisia toimia yritysmyönteisyyden ja sisäisen yrittäjyyden vahvistamiseksi.

Ylöjärvi pyrkii aktiivisesti tukemaan mainettaan yrittäjäystävällisenä kaupunkina. Viime vuoden lopulla kaupunki käynnisti päätösten yritysvaikutusten arvioinnin.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi