11.1.2018 klo 12:51
Uutinen

Ympäristöstä huolehtiminen lisää seudun houkuttelevuutta ja elinvoimaa

Vanajavesikeskus julkisti uudet yrityskumppaninsa ja uuden kuntarahoittajan tänään Hämeenlinnassa järjestetyssä tilaisuudessa. Kumppaneita yhdistää halu lisätä seudun houkuttelevuutta ja elinvoimaa huolehtimalla ympäristöstä.

Vanajavesikeskus hoitaa Hämeen vesiä ja kulttuurimaisemaa, virkistää elinkeinoelämää sekä sopeuttaa seutua ilmastonmuutokseen. Toiminnan tavoitteena on alueen järvien ja jokien kuntoon saaminen ja koko Hämeenlinnan seudun vetovoimaisuuden vahvistaminen.

Vanajavesikeskuksella on yhteistyökumppaneita, jotka ovat ympäristövastuullisia ja aktiivisia toimijoita, ja jotka välittävät ja pitävät huolta ympäristöstä ja hyvinvoinnista. Rahallisen tuen lisäksi pääyhteistyökumppaneiden kanssa suunnitellaan uusia yhteistyön muotoja.

Tänään julkistetut uudet kumppanit ovat Etelä-Hämeen Osuuspankki, Hämeenlinnan Osuusmeijeri, Koulutuskuntayhtymä Tavastia, Hämeen ammattikorkeakoulu, HS-vesi, Tervakoski Oy, Kultakeskus Oy sekä Hämeen Sanomat.

Vanajavesikeskuksen toimintaa rahoittavien kuntien joukkoon liittyi vuoden alusta Lempäälän kunta.

Kultakeskus Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ilkka Ruohola oli tyytyväinen, että tänä vuonna sata vuotta täyttävä Kultakeskus saattoi aloittaa juhlavuotensa Vanajavesikeskuksen kumppanuudella.

– Kultakeskus Oy työllistää Hämeenlinnassa 65 henkilöä. Työnantajana täytyy myös miettiä alueen houkuttelevuutta. Tämän alueen kaksi merkittävää vahvuutta ovat luonto ja sijainti, Ruohola linjasi yrityksen lähtöä mukaan tukemaan vesienhoitotyötä.

Etelä-Hämeen Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Helin oli samoilla linjoilla. Ihmisten hyvinvoinnin kannalta puhdas luonto ja vesistöt ovat tärkeitä.

– Haluamme olla mukana alueen ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin liittyvissä asioissa, Helin sanoi.

Vanajavesisäätiön hallituksen väistyvä puheenjohtaja Aarne Kauranen muistutti, että Vanajavesikeskus hankkii paljon rahoitusta alueen ulkopuolelta, muun muassa EU:sta.

– Valtaosa näistä rahoista päätyy alueen toimijoille, urakoitsijoille ja tavarantoimittajille, hän sanoi.

Vanajavesikeskuksen taustalla sen toimintaedellytyksiä on luomassa Vanajavesisäätiö. Sen tarkoitus on tukea ja edistää Vanajaveden alueen vesistöjen, ympäristön ja maiseman tilan parantamiseen ja tähän liittyvään vetovoimaisuuden vahvistamiseen tähtäävää hoito-, tutkimus- ja kunnostustoimintaa.

Hämeen Yrittäjät on yksi säätiön perustajista.

Hämeen Yritysviestintä / JL
toimitus@hameenyrityssanomat.fi