21.2.2018 klo 14:18
Uutinen

Yrittäjäjärjestö saa aikaan parannuksia yrittäjien arkeen – mitä enemmän jäsenyrittäjiä on, sitä paremmin järjestöä kuullaan!

Yrittäjäjärjestön tehtävä on kertoa päättäjille, mitä uudistuksia pitää tehdä tai olla tekemättä, jotta mikro- ja pk-yritykset pystyvät toimimaan mahdollisimman hyvin. Vuonna 2017 yrittäjien puolesta saatiin läpi monta hyvää uudistusta, eli järjestöön kannattaa kuulua.

Yrittäjän sairauspäivärahan karenssi lyheni
Erityisesti yksinyrittäjien tilanne parani vuoden 2018 alusta, kun yrittäjien sairauspäivärahan omavastuu lyheni neljästä päivästä yhteen päivään. Suomen Yrittäjät ajoi muutosta pitkään ja teki asiasta aloitteen sosiaali- ja terveysministeriölle vuonna 2015.

Muutos lainakattoon: Yrityksen rahoittaminen helpottui
Heinäkuussa 2016 voimaan tullut asuntolainojen lainakattoa koskenut laki aiheutti päänvaivaa yrityslaina-asiakkaille etenkin, jos lainan osavakuutena oli yrittäjän oma asunto. Suomen Yrittäjät aloitti keskustelut Finanssivalvonnan kanssa ongelman ratkaisemiseksi sen jälkeen, kun yrittäjät ilmaisivat huolensa asiasta. Pankit muuttivat lainaehtoja niin, että yrityslaina rasittaa pääasiassa muita vakuuksia kuin yrittäjän omaa asuntoa.

Nollatuntisopimuksella voi edelleen tarjota työtä
Eduskunta hylkäsi kansalaisaloitteen, jossa vaadittiin, että osa-aikatyöhön määritetään lailla vähintään 18 tunnin viikkotyöaika. Suomen Yrittäjät vastusti kansalaisaloitteen hyväksymistä näkyvästi. Juuri ennen joulua valmistui hallituksen esitys nollatuntisopimusten kehittämisestä. Yrittäjäjärjestö varmisti, että nollatuntisopimuksilla työn tarjoaminen on edelleen mahdollista.

Osinkoverotusta ei kiristetty
Osinkoverotuksen kiristämiseen kohdistui paineita, kun sekä Valtion taloudellinen tutkimuskeskus Vatt että valtiovarainministeriön asettama yritysverotuksen asiantuntijaryhmä esittivät osinkoverotuksen yrittäjähuojennuksen merkittävää leikkausta listaamattomissa yhtiöissä. Yrittäjäjärjestö vastusti voimakkaasti yrittäjäkannusteiden heikennyksiä ja hallitus vahvisti, ettei se tule toteuttamaan osinkoverotuksen kiristyksiä.

Ammatillinen koulutus uudistuu
Ammatillisesta koulutuksesta on tulossa paljon joustavampi ja yrityslähtöisempi. Koulutussopimus auttaa yrityksiä kouluttamaan ja työllistämään nuoria.

Veneille ja kevyille moottoriajoneuvoille suunniteltua veroa ei säädetty
Hallitus valmisteli veneille ja kevyille moottoriajoneuvoille uutta veroa, joka olisi vaikuttanut laajasti veron kohteena olevien kulkuvälineiden kysyntään ja merkinnyt matkailuelinkeinoille ja kulkuvälineiden ammattilaiselle käytölle uutta yritystoiminnan kustannusta. Suomen Yrittäjät vaati siksi verosta luopumista ja hallitus päätti lopulta luopua veron käyttöönotosta esitettyjen elinkeinotoiminnan haittojen vuoksi.

Lapin Yrittäjät ry

Lapin Yrittäjät ry on maakunnan suurimpana elinkeinoelämän järjestönä merkittävä vaikuttamiskanava yritysten toimintaedellytyksien ja maakunnan hyvinvoinnin kehittämisessä. Yrittäjän kannalta olennaista on alueemme jokaisessa kunnassa toimiva paikallisyhdistys, joka luo lähiverkon yrittäjien välille ja toimii läheisessä yhteistyössä mm. kunnan kanssa. Jäsenenä voit hyödyntää Lapin Yrittäjien jäsenilleen tarjoamia jäsenpalveluita ja –etuja. Tee hyvä päätös ja liity Yrittäjiin!

Lapin Yrittäjissä sinua palvelee:
Pirkka Salo
toimitusjohtaja
puh. 0400 392 139
pirkka.salo@yrittajat.fi
Mervi Saukko
yhteyspäällikkö
puh. 050 300 8979
mervi.saukko@yrittajat.fi

Kerttu Peltoniemi
järjestösihteeri
puh. 0400 898 200
kerttu.peltoniemi@yrittajat.fi

Pääkuvassa ylhäällä: Lapin Yrittäjien hallitus 2018-19 eturivissä vasemalla puheenjohtaja Heidi Alariesto ja hänen vieressään varapj. Jari Kelahaara, Vuokko Mikkola, Päivi Heikkala, Marko Vapa, Timo Tuominen (takarivi vas.), varapj. Anna-Kaisa Luoma-aho, Jarmo Pudas, varapj. Tuomo Jäärni, Pertti Hettula ja Raimo Kortesalmi.