1.10.2017 klo 20:31
Uutinen

Yrittäjän asemaa parannettava perhevapaauudistuksessa

Suomen perhevapaajärjestelmä on kohtuuton yrittäjille. On väärin, että yrittäjä maksaa muiden perhevapaat.

Suomen Yrittäjien mukaan perhevapaauudistus tarvitaan. Järjestelmää pitää korjata niin, että kustannukset maksetaan verovaroista, ei yrittäjän pussista. Tämä oli Suomen Yrittäjien viesti perhevapaauudistuksen ensimmäinsessä kuulemisessa tiistaina 26.9.

Suomen Yrittäjät esittää, että tilapäisestä hoitovapaasta ja raskauden aikaisista lyhyistä sairauspoissaoloista aiheutuvat kustannukset korvataan yrityksille verovaroista. Se on noin 145 miljoonaa euroa vuodessa. Nykymalli on ankara yrittäjille, koska muun muassa tilapäisestä hoitovapaasta aiheutuvat kustannukset lankeavat suurelta osin työnantajille.

On oikein, että vanhempi hoitaa sairasta lasta kotona, mutta on väärin, että kulut maksaa yrittäjä. Tämä valuvika vaikeuttaa nuorten naisten työllisyyttä.

Valtaosa Suomen työnantajayrityksistä on hyvin pieniä, muutaman henkilön yrityksiä. Erityisesti naisvaltaisten alojen työnantajayrittäjät ovat vaikeuksissa. Yritystä uhkaa jopa kassakriisi, kun yritys maksaa palkan poissaolevalle työntekijälle ja saa vasta myöhemmin korvauksia Kansaneläkelaitokselta.

Ei pakkokiintiöille

Perhevapaakeskustelussa on esitetty, että äideille ja isille tulisi pakkokiintiöt ja perheiden mahdollisuuksia valita kotiin jäävä rajoitettaisiin. Suomen Yrittäjät ei kannata tätä.

Pienen yrityksen toiminta riippuu usein äidin tai isän työpanoksesta. Siksi perheillä pitää olla mahdollisimman laaja mahdollisuus valita, kuka jää lasta hoitamaan.

Vain puolet tuoreista yrittäjävanhemmista voi pitää perhevapaata

Yrittäjien on itse vaikea hyödyntää järjestelmää omissa perhevapaissaan. Nykyjärjestelmää on niin jäykkä, että vain 54 prosenttia yrittäjistä on pystynyt pitämään lapsensa syntymän yhteydessä perhevapaata. Asia käy ilmi Suomen Yrittäjien loppuvuonna 2016 tekemästä kyselystä.

Siksi tarvitaan nykyistä joustavampi mahdollisuus yhdistää yrittäjyys ja lapsen hoitaminen vanhempainpäivärahalla.