3.9.2019 klo 07:14
Uutinen

Yrittäjän päivää vietetään taas isosti Varsinais-Suomessa

Yrittäjän päivän viikolla järjestetään toistakymmentä tapahtumaa ympäri Varsinais-Suomen.

Yrittäjyyttä juhlistetaan ja sitä tehdään näkyväksi Yrittäjän päivänä 5. syyskuuta. Sen kunniaksi monella varsinaissuomalaisella paikkakunnalla järjestetään tapahtumia pitkin viikkoa.

Monet Varsinais-Suomen Yrittäjien paikallisyhdistykset järjestävät erilaisia tempauksia ja tapahtumia yhteistyössä kunnan kanssa.

– Yhteistyö kunnan kanssa on yrittäjäjärjestön paikallisyhdistyksen yksi keskeisimmistä tehtävistä. On hienoa nähdä, että yhteistyö toimii ja kunnissa tunnistetaan yrittäjien merkitys kunnan elinvoiman takaajana, Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter sanoo.

Esimerkiksi Marttilassa, Maskussa, Mynämäellä, Naantalissa, Somerolla ja Paimiossa järjestetään yhteinen ajankohtaistilaisuus yhdessä kunnan kanssa.

Yrittäjyyskasvatus esillä

Yrittäjän päivän valtakunnallinen päätapahtuma järjestetään tänä vuonna 5.9. Tampereella, missä teemana on ”Yrittäjyyskasvatus perusopetuksesta korkeakouluun”. Varsinais-Suomi on yrittäjyyskasvatuksen edelläkävijä.

– Yrittäjän päivä on hieno mahdollisuus avata koulun ovet ympäröivään yhteisöön. Yrittäjyyskasvatuksella rakennetaan omalta osaltaan kunnan elinvoimaa, YES Varsinais-Suomen aluepäällikkö Johanna Vainio toteaa.

Esimerkiksi Raisiossa Raision Yrittäjät järjestää Raision kaupungin ja paikallisten oppilaitosten kanssa Raisio Business Race -tapahtuman opiskelijoille 3.9. Yrittäjät jalkautuvat myös oppilaitoksiin, esimerkiksi Halikossa, missä yrittäjäyhdistys vierailee lukiossa.

Verkostoitumista ja viihtymistä

Aluejärjestö Varsinais-Suomen Yrittäjät juhlistaa päivää torstaina 5.9. seminaarilla, jonka teemana on rohkeus. Jäsenille maksuttomassa tilaisuudessa kuullaan muun muassa Kovanen-yhtiöiden tarina.

Salossa pureudutaan 5.9. yrittäjän ansio- ja pääomatuloverotukseen. Vehmaalla ja Paimiossa viikkoa vietetään yrittäjän hyvinvointi -teemalla mm. yhteisen juoksulenkin merkeissä. Paraisilla ja Sauvossa verkostoidutaan munkkikahvien ja aamiaisen äärellä.

Turun Yrittäjät viettää Yrittäjän päivän viikkoa muun muassa 6.9., jolloin Ruissalon Tapahtumatelakalla keskustellaan siitä, miten turkulaiset ravintolat säilyttävät kilpailukykynsä.

Katso kaikki Yrittäjän päivän viikon tilaisuudet täältä >>

Yrittäjän päivää on vietetty vuosittain syyskuun 5. päivänä vuodesta 1997 alkaen. Yrittäjän päivä 5.9. on almanakassa merkitty merkkipäiväksi. Päivän taustalla toimii Yrittäjän päivän Säätio, jossa on mukana on laajasti Suomen elinkeinoelämää ja yrittäjätahoja, myös Suomen Yrittäjät.