12.9.2018 klo 14:13
Uutinen

Yrittäjän päivän kahvilla ideat sinkoilivat

Yrittäjän päivän aamukahvit tuottivat syksyksi oman tapahtuman Lammilla yrityksen perustamista pohtiville. Lammin kehittämishanketta iLaakson malliin jäätiin kypsyttelemään.

Lammin Yrittäjät viettivät yrittäjän päivää yhteisillä aamukahveilla Lammin Kopilla. Aamukahvien alustajana oli Marko Ahtiainen Linnan Kehityksestä, joka innosti lammilaisia miettimään yhteistä kehittämishanketta Lammille. Ahtiaisen mukaan alueellista kehittämistä halutaan viedä eteenpäin pitäjissä.

”Iittalassa on tänä kesänä saatu ensimmäiset konkreettiset tulokset iLaakso-hankkeesta, joka voitaisiin hyvin monistaa seuraavaksi Lammille. Iittalassa hankkeessa on mukana yrittäjiä ja yhteisöjä, kuten esimerkiksi Iittalan Lasimäen yrittäjät ja asukasyhdistys. Tavoitteena on parantaa Iittalan viihtyisyyttä ja tunnettavuutta. Ensimmäinen konkreettinen esimerkki tästä on Iittalan naivistinen taideasema, joka avattiin kesäkuun alussa,” Ahtiainen kertoi.

”Tarvitaan vain hyviä ideoita, ja niiden ideoiden on tultava teiltä, täältä Lammilta,” hän innosti.

Ahtiainen kertoi yrittäjille myös mihin kaikkeen Linnan Kehitykseltä voi saada apuja. Yrittäjän kannattaa olla Linnan Kehitykseen yhteyksissä esimerkiksi työllistämiseen liittyvissä asioissa. Hän painotti, että kaikki mikä liittyy elinvoimaan, työllisyyteen, kasvuun ja kehitykseen saa Linnan Kehityksen väen liikkumaan myös Lammille.

Aamukahveilla päätettiin jo yhdestä tapahtumasta, joka järjestetään Lammilla syksyn kuluessa. Lammin Yrittäjien puheenjohtaja Päivi Kankaanmäki heitti idean ilmoille. Hän sanoi, että olisi tärkeää tavoittaa ne, jotka parhaillaan miettivät yrityksen perustamista.

”Kaupungilla on yritysideaa miettiville oma sparrauspalvelu, joka löytyy netistä osoitteesta linkroom.cafe. Tämä oli hyvä idea, toteutetaan se heti ensimmäisenä. Voisimme myös tulla kertomaan iLaakso-hankkeesta. Siinä Pia Niemikotka toimii koordinoijana, ja osaa kertoa tarkemmin miten homma toimii,” totesi Marko Ahtiainen.

Päivi Kankaanmäki kehotti Lammin Yrittäjien jäseniä laittamaan jo muutamia päivämääriä kalentereihinsa. Lammin Yrittäjät viettävät yhteistä iltapäivää 7.10. Jussin laavulla Evolla. Luvassa on makkaranpaistamista ja yhdessäoloa sekä rastipolku. Mukaan on kutsuttu Yrittäjien jäsenet perheineen sekä Tuuloksen Yrittäjät.

”Ja vuosikokous on sovittu pidettävän 13.marraskuuta täällä Lammin Kopilla,” muistutti Päivi Kankaanmäki.

susanna.mattila@lammille.fi