Marjoista ja hedelmistä tehtävät smoothiet ovat joutumassa virvoitusjuomaveron piiriin. Kuva: Getty Images
2.12.2022 klo 15:32
Uutinen

Yrittäjät: Turha sääntely ja tiukka verotus elintarvikeyritysten kasvun esteenä

Tiukka sääntely estää suomalaisten elintarvikealan yritysten kasvun ja viennin edistämisen, Suomen Yrittäjät toteaa.

Suomen Yrittäjät on tiiviisti mukana työ- ja elinkeinoministeriön luotsaamassa hankkeessa, jonka tehtävänä on löytää ratkaisuja elintarviketeollisuuden viennin edistämiseksi. Työtä on johtanut Anne Berner, ja selvitys elintarvikeviennin edistämisestä luovutettiin perjantaina.

Suomen Yrittäjien ruokavaliokunnan jäsenet ovat taustoittaneet selvitystyötä.

– Ensimmäinen esimerkki liittyy virvoitusjuomaveroon, jota eduskunta käsittelee parhaillaan. Veron piirissä ovat muun muassa limonadit, kivennäisvedet, lähdevedet, mehut ja smoothiet riippumatta siitä, ovatko ne sokerillisia tai sokerittomia. On järjetöntä pistää esimerkiksi pelkästään marjoista ja hedelmistä koostuvat terveelliset smoothiet saman veron piiriin. Lähdevesimarkkinat ovat globaalisti isot, ja niistä voisi avautua mahdollisuus myös suomalaisille yrityksille. Meidän tiukka verotuksemme kuitenkin estää yritystemme kasvuaikeet, Suomen Yrittäjien ruokavaliokunnan puheenjohtaja Maria Jalkanen sanoo.

– Mielestämme eduskuntakäsittelyssä olevan virvoitusjuomaveron tavoite sokerin kulutuksen vähentämisestä ei toteudu. On ristiriitaista, että saman veron piirissä ovat myös terveelliset, sokerittomat juomat kuten kivennäisvedet, sanoo puolestaan Yrittäjien elinkeinopoliittinen asiantuntija Henrik Wickström.

– Toinen esimerkki on alkoholilainsäädännön ristiriitaisuus. Esimerkiksi käy vaikkapa olut tai muut alkoholijuomat. Nykyisin alkoholilainsäädäntö rajoittaa tiukasti suomalaisten tuotteiden ulosmyyntiä Suomessa. On helpompaa tilata alkoholia kotiovelle ulkomailta kuin pientuottajalta. Tämä on väärin, sanoo Wickström.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus
Toimitus