Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen johtaa seuraavat kaksi vuotta pk-yritysten eurooppalaista kattojärjestöä. Arkistokuva

Yrittäjien Petri Salminen ensimmäisenä suomalaisena eurooppalaisen kattojärjestön johtoon

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen on valittu eurooppalaisen pk-yrittäjien kattojärjestön SMEunitedin johtoon. Valinnan teki SMEunitedin vuosikokous torstaina Brysselissä.

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen kisasi SMEUnitedin puheenjohtajuudesta romanialaisen ex-elinkeinoministeri Florin Jianun kanssa. Salminen sai äänestyksessä 125 ääntä eli lähes 80 prosenttia äänistä. Jianu sai 31 ääntä.

Salmisen kaksivuotinen SMEUnitedin puheenjohtajakausi alkaa ensi vuoden alussa. Hän jatkaa edelleen Suomen Yrittäjien puheenjohtajana. 

– Jatkossa pk-yrittäjyyden äänen on oltava EU:ssa vahvempaa ja sääntelyn järkevämpää. Unionin on vauhditettava yrittäjyyttä sekä yrittämisen ja omistamisen vapautta, puheenjohtaja Salminen sanoo. 

40-vuotias Salminen valittiin Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi syksyllä 2020. Hän on toiminut yrittäjänä kaksi vuosikymmentä. Salmisen yritys Salminen & Tikka Oy tuottaa myynnin ja johtamisen kehittämis- sekä rekrytointipalveluja. 

12 miljoonan pk-yrityksen järjestö 

Kattojärjestö SMEunitedin jäsenjärjestöihin kuuluu noin 12 miljoonaa eurooppalaista pk-yritystä ja vaikuttamistyössään se toimii kaikkien yli 22 miljoonan eurooppalaisen pk-yrityksen puolesta. SMEunitedin jäsenjärjestöjä ovat pieniä ja keskisuuria yrityksiä edustavat organisaatiot Euroopan unionissa.

SMEunited on EU-edunvalvontayhteistyön järjestö, joka tukee ja edustaa jäsenjärjestöjään eurooppalaisessa edunvalvonnassa. 

– SMEunitedilla on paljon työtä työn ja yrittäjyyden murroksessa. Tällä vuosikymmenellä Eurooppa kohtaa kasvavia maailmanlaajuisia haasteita. Esimerkiksi yritysten ja talouden toipuminen pandemiasta, digitalisaatio ja ilmastonmuutos haastavat Euroopan kilpailukyvyn, Salminen sanoo. 

– Työ- ja yrittäjyysvapauteen liittyvä sääntely edustaa aikaa, jolloin ihmiset työskentelivät valtaosin tehtaissa ja omistus oli keskittynyt. Nyt työskennellään pienemmissä yrityksissä ja globaaleissa verkostoissa, Salminen jatkaa. 

Historiallinen valinta Suomelle 

Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mukaan Salmisen valinta on tärkeä Suomelle ja sen pk-yrityksille.

– Suomalainen ei ole koskaan johtanut SMEunitedia tai sen edeltäjiä. Äänemme kuuluu nyt vahvasti EU:ssa ja Euroopan kentillä, Pentikäinen sanoo. 

– SMEunited on Suomen Yrittäjille keskeinen työkalu EU-vaikuttamisessa. Yrittäjät toimii aktiivisesti SMEunitedissa, koska sitä kautta pystymme vaikuttamaan yrityksiä koskevaan EU-sääntelyyn, hän lisää. 

Tällä hetkellä Salminen toimii SMEunitedin varapuheenjohtajana ja sosiaaliasioiden valiokunnan puheenjohtajana. 

– Yrittäjyyteen liittyvää sääntelyä ja poliittisia päätöksiä tehdään yhä enemmän EU:ssa. Siksi suomalaisten yrittäjien on oltava aktiivisesti edustettuna unionin päätöksenteossa, Salminen toteaa.  

Muita kiinnostavia aiheita

Toimitus
Toimitus