Yrittäjien Ystävän kirjaan vastasi kaupungin hallintojohtaja Lilli Peltonen
13.6.2022 klo 16:57
Uutinen

Yrittäjien Ystävänkirja, Lilli Peltonen

Kesäkuun Yrittäjien ystävänkirjaa täytti Orimattilan kaupungin hallintojohtajan virassa tänä keväänä aloittanut Lilli Peltonen.

Kuka olet?
Olen Lilli Peltonen ja koulutukseltani olen tradenomi YAMK (johtaminen, liiketalous). Kunta-alalla olen työskennellyt eri organisaatioissa hallinnon tehtävissä reilun viidentoista vuoden ajan.

Mistä tulet?
Syntyisin olen Jyväskylästä, ja kouluni käynyt lukioon saakka Tampereella. Opiskelujeni tuotua minut Riihimäelle olen siellä viihtynyt. Välillä asunut pari vuosi kymmentä Lopella, mutta nyt jälleen Riihimäellä.

Mitä harrastat?
Olen intohimoinen puuhailija ja innostuja. Harrastan kädentaitoja, liikuntaa, kulttuuria, lukemista ja uusiin asioihin tutustumista. Sydäntä lähinnä harrastuksistani ovat ehdottomasti ompelu, neulonta ja kaikenmoinen terveysliikunta. Opiskeleminen houkuttaa aina, mutta nyt ei ole suunnitteilla laajempaa opintokokonaisuutta.

Tapasi rentoutua?
Edellä mainitut harrastukset toimivat mitä parhaimpina rentoutumisen muotoina. Talvisin loistavana arjen piristäjänä ja rentoutumisen muotona toimii avantouinti. Näin vesien lämmettyä jatkan kyllä avovesiuintia, mutta fiilis on erilainen kuin avannossa.

Mistä unelmoit?
Henkilökohtaisella tasolla terveydestä ja hyvinvoinnista, niin omasta kuin läheisten.
Ammatillisella tasolla kehittämisestä ja kehittymisestä yhdessä organisaation kanssa.

Minkä koet tärkeimmäksi asiaksi työssäsi Orimattilan hallintojohtajana?
Hyvän ja sujuvan hallinnon toteuttamisen, ei itsessään hallinnon vuoksi vaan kaupunkilaisten arjen sujuvoittajana.

Mitkä 3 asiaa nostaisit tärkeimmiksi vetovoimatekijöiksi Orimattilassa?
Ehdottomasti liikunta- ja kulttuuripalvelut, luonto- ja harrastusmahdollisuudet sekä hyvät arjen edellytykset ja mahdollisuudet.

Mitkä asiat koet parhaimmiksi pitovoimatekijöiksi jo paikkakunnalle sijoittuneille yrityksille?
Loistava logistinen sijainti niin Lahden suuntaan kuin pääkaupunkiseudun suuntaa. Lisäksi digitalisaatio on mahdollistanut tietyillä toimialoilla toimimisen paikkariippumattomasti.
”Kohtuullisen” kokoinen kaupunki, jossa on hyvä toimia.

Vuosi 2027, millä taloudellisilla panostuksilla kaupunki on edesauttanut Orimattilan keskustan ja kylien elinvoimaisuuden kehittymistä mikroyrittäjän näkökulmasta?
Aluekumppanuuspöytien vakiintuminen toimintatavaksi on toteutunut, aktiivinen vuoropuhelu jatkuu mikroyrittäjien kanssa ja yhteiset markkinointitoimenpiteet tuottavat odotettua tulosta. Toivottavasti voimme vuonna 2027 todeta, että näin on tapahtunut ja kerrottavana on upeita yritystarinoita.

Millaisin ajatuksin lähdet yhteistyöhön yrittäjien kanssa?

Me teemme Orimattilan – yhdessä!