3.4.2018 klo 11:04
Uutinen

Yritystukiremontti ja kuljetustuen kohtalo huolettavat pohjoisessa

Yritystukiremonttia ja sen yhteydessä väläyteltyä kuljetustuen karsimista odotetaan pelolla Pohjois-Suomen yrityksissä.

Pohjoisen sahojen, konepajojen ja rakennusteollisuuden toiminta vaikeutuisi, jos alueellista kuljetustukea leikataan. Asiasta kirjoittaa tämän päivän Kauppalehti.

Sahojen nettotulokset eivät ole kasvaneet talouskasvusta huolimatta

Kauppalehden haastattelema Kuhmo Oy:n toimitusjohtaja Tommi Ruha kertoo heidän yrityksensä myynnistä 66 prosenttia tulevan viennistä. Kuhmo Oy laivaa 70 prosenttia viennistään eteläisen Suomen satamien kautta. Pitkän kuljetusmatkan takia yritys sai puoli miljoonaa euroa kuljetustukea viime vuonna. Yli 400 kilometrin matka tarkoittaa, että Kuhmo Oy saa kuljetustukea maksimimäärän, joka on kymmenen prosenttia kuljetuksen hinnasta.

Viime vuonna sahojen vienti kasvoi seitsemän prosenttia. Kauppalehden haastatteleman Sahateollisuuden mukaan sahojen nettotulokset eivät ole siitä huolimatta parantuneet.

Tommi Ruhan mukaan sahauksen kannattavuus Kuhmossa on edellyttänyt panostuksia muun muassa robotiikkaan. Yrityksellä on 143 työntekijää Kuhmossa.

Kuva: Pixhill

Yrittäjäsanomat

toimitus (at) yrittajat.fi