Telan malli siirtäisi YEL-uudistuksen taakan kaikkein heikoimmille yrittäjille 

Telan toimitusjohtaja Saara-Sofia Sirén esitti kesäkuussa 2026 julkaistussa kannanotossaan sekä Iltalehden haastattelussa, että lausuntokierroksella oleva hallituksen esitys YEL-uudistuksesta jää puolitiehen. Tältä osin olemme samaa mieltä: esitys ei ratkaise järjestelmän rakenteellisia ongelmia riittävällä tavalla. Mutta Telan oma vaihtoehto – alarajan lasku 3 000 euroon, pakollinen siirtyminen ansiotulopohjaiseen malliin ja rahastoinnin rahoittaminen pienimpien yrittäjien kustannuksella – ei paranna asioita. Se siirtää uudistuksen taakan niille, joilla on siihen vähiten varaa. 

Alarajan alentaminen on väärä ratkaisu 

Telan mallissa YEL-vakuuttamisen pakollinen alaraja laskisi nykyisestä noin 9 400 eurosta 3 000 euroon. Tämä vetäisi jopa 35 000 uutta yrittäjää pakollisen vakuuttamisen piiriin. Valtaosa heistä on sivutoimisia tai hyvin pienimuotoista yritystoimintaa harjoittavia henkilöitä, joille vakuutuksen vastike on olematon suhteessa maksurasitukseen. 

Linjamme on päinvastainen: alarajaa tulisi nostaa, ei laskea. Pakollisen vakuuttamisen tason on oltava sellainen, että yrittäjä saa vakuuttamisesta aitoa vastiketta – sekä eläkkeen että työuranaikaisen sosiaaliturvan muodossa.  

Jos alaraja asetetaan niin matalalle, ettei maksuilla kerry merkityksellistä eläke- tai sosiaaliturvaa, yrittäjä kokee osallistuvansa vain muiden sosiaaliturvan rahoittamiseen. Tämä syö järjestelmän jo valmiiksi heikkoa legitimiteettiä: tuoreen Yrittäjägallupin mukaan vain 6 prosenttia yrittäjistä luottaa YEL-järjestelmään täysin. 

Alarajan lasku 3 000 euroon ei myöskään ole neutraali rahoitustekninen toimenpide. Se vähentää laajalti pienimuotoisen yrittäjätyön houkuttelevuutta Suomessa, kun jo aiempaa aikaisemmassa vaiheessa kuvaan astuu raskaaksi koettu YEL-velvoite. Juuri nyt, kun tarvitsemme kasvua ja uutta yritystoimintaa, tämä on täysin väärä signaali. 

Ansiotuloihin perustuva pakollinen malli ei toimi kaikille – eikä ongelma ole vain tekniikka 

Telan mallissa kaikki yrittäjät siirtyisivät siirtymäajan jälkeen pakollisesti ansiotulopohjaiseen malliin. Hallituksen esitys sen sijaan tarjoaa valinnanvapauden: yrittäjä voi vuodesta 2028 alkaen valita, perustuuko YEL-maksu laskennalliseen työtuloon vai veronalaisiin ansiotuloihin. Olemme pitäneet valinnanvapauden lisäämistä lähtökohtaisesti tervetulleena, mutta katsomme, että hallituksen esittämässä mallissa on merkittäviä ongelmia. 

Myös Telan ehdottamassa mallissa on lukuisia käytännön ongelmia. Teknisesti olisi helppoa ryhtyä vakuuttamaan yrittäjän saamaa, tulorekisteriin ilmoitettua palkkatuloa. Sen sijaan kymmenien tuhansien toiminimiyrittäjien kohdalla reaaliaikaisuuteen siirtyminen olisi mahdollista ainoastaan velvoittamalla heiltä itseltään toimintansa avainlukujen raportointia nykyistä useammin. Tästä seuraisi hallinnollista ja taloudellista taakkaa ko. ryhmälle. 
Lisäksi on hyvä huomata, että osakeyhtiöyrittäjä, joka maksaa itselleen palkkaa, voi kohtuullisesti arvioida ansiotulonsa ja vaikuttaa sen muodostumiseen. Toiminimiyrittäjä on täysin eri tilanteessa.  
 
Kaikissa yhtiömuodoissa yrityksen tulos ja yrittäjän ansiot syntyvät usein myös työntekijöiden tai kumppaneiden työpanoksesta tai tavaroiden myyntiin. Yrittäjän ansiotuloja vakuutettaessa ei siten vakuutettaisi enää yrittäjän työpanosta. 

Reaaliaikaisuudesta olemme yhtä mieltä  

Jos lopulta päädytään vakuuttamaan verotettavia ansiotuloja, on Sirénin kritiikki hallituksen esityksen reaaliaikaisuuspuutteesta oikeaan osuva: ansiotulojen perusteena käytettäisiin viimeksi vahvistettua verotuspäätöstä, joka voi olla jopa kaksi vuotta vanha. Tunnistamme tämän ongelman ja olemme esittäneet siihen ratkaisun: tulorekisterin reaaliaikaisia tietoja on voitava hyödyntää vakuuttamisessa aina kun se on teknisesti mahdollista. Lisäksi yrittäjällä on oltava todellinen ja selkeä mahdollisuus hakea työtuloon muutosta ansioiden olennaisesti muuttuessa – ja muutoksen perusteena tulee olla nimenomaan tulojen muutos, ei eläkeyhtiön harkinta. 

Hallituksen esityksen taloudelliset vaikutusarviot ovat epärealistisia – ja Telan vertailu siksi harhaanjohtava 

Tela arvioi, että Telan malli tuottaisi YEL-maksuina vuonna 2033 noin 1,7 miljardia euroa – yli 300 miljoonaa euroa enemmän kuin hallituksen esitys. Laskelman taustaoletuksia ei ole kuitenkaan avattu riittävällä tavalla, jotta vertailu olisi mielekäs. 

Hallituksen esityksen omat vaikutusarviot ovat jo lähtökohtaisesti ongelmallisia. Esityksen mukaan uudistus kasvattaa valtion YEL-tukea välittömästi noin 100 miljoonalla eurolla nykyisen noin 600 miljoonan euron päälle, ja tämä vaikutus jatkuu pitkälle 2060-luvulle. Arvio perustuu oletuksiin yrittäjien käyttäytymismuutoksista, jotka ovat erittäin herkkiä mallinnetulle valintajakaumalle. Vaikutusarvioiden taustalla olevat laskelmat on tehty kiireellä ja pääasiassa ministeriön omana virkatyönä ilman avointa sidosryhmäkuulemista – Telakin on todennut, ettei ole saanut keväällä tapahtuneen valmistelun tausta-aineistoja ja laskelmia pyynnöistä huolimatta. 

Tässä tilanteessa Telan esittämä vertailu – oma malli vs. hallituksen esitys – on harhaanjohtava. Jos hallituksen esityksen taloudelliset laskelmat ovat kyseenalaisia, ei niiden pohjalle rakennettu vastakkainasettelu kerro totuutta myöskään Telan mallin taloudellisista vaikutuksista.  

Lisäksi on huomattava, että Telan mallissa ennakoidut 300 miljoonan euron lisätuotot tulisivat nimenomaan alarajan laskemisen kautta: 35 000 uutta pakollista vakuuttajaa tuottavat maksutuottoja lyhyellä aikavälillä, mutta samalla heidän eläkeoikeutensa kasvavat. Rahastoinnin käynnistäminen tällä pohjalla tarkoittaa, että pienimuotoista yritystoimintaa tekevät rahoittavat nyt järjestelmän kestävyyttä tulevaisuudessa – ilman täyttä vastaavaa eläketurvaa omalta kohdaltaan. Tämä ei ole oikeudenmukainen ratkaisu. 

Työtulolaskuri on edelleen remontoitava – riippumatta muusta uudistuksesta 

Koko YEL-debatin taustalla on eläkeyhtiöiden työtulolaskuri, joka on vuodesta 2022 alkaen tuottanut yrittäjille usein mielivaltaisia ja kohtuuttomia ehdotuksia. Tämä on monen ongelman todellinen juurisyy ja erityisesti yrittäjiltä tulevan kritiikin keskiössä. Laskuri on korjattava riippumatta siitä, miten laajempi uudistus etenee. 

Rahastointi on selvitettävä – mutta ei epäoikeudenmukaisella rahoituspohjalla 

Olemme samaa mieltä Telan kanssa siitä, että YEL-järjestelmän pitkän aikavälin kestävyys edellyttää rahastoinnin vakavaa harkintaa. Kannatamme rahastoinnin selvittämistä huolellisesti ja avoimesti – se on tehtävä ennen seuraavia vaaleja osana koko eläkejärjestelmän laajempaa tarkastelua. 

Emme kuitenkaan voi hyväksyä mallia, jossa rahastoinnin rahoituspohja rakennetaan velvoittamalla kaikkein pienimuotoisinta yritystoimintaa tekevät pakollisiksi maksajiksi. Järjestelmän kestävyys ei saa syntyä laajentamalla maksuvelvollisuutta niihin, joille vakuuttamisesta ei kerry merkityksellistä turvaa. Tela esittää sen kuin rahastoinnin rahoitusongelma ratkeaisi alarajaa laskemalla – todellisuudessa ratkaistaisiin vain lyhyen aikavälin kassavaje siirtämällä rasite heikoimpien kannettavaksi. 

Yhteenveto 

Jaamme Telan huolen siitä, että hallituksen esitys jää vajaaksi. Olemme samaa mieltä siitä, että reaaliaikaisuus on ansiotulovakuuttamisen ehdoton edellytys ja että rahastoinnin vaihtoehtoja on selvitettävä pikaisesti. Emme kuitenkaan voi hyväksyä alarajan laskemista 3 000 euroon, pakollista ansiotulopohjaista mallia kaikille yrittäjille tai rahastoinnin rahoittamista pieniyrittäjyyden selkänahasta. 

YEL-uudistuksen on oltava reilu yrittäjälle, oikeudenmukainen eri yhtiömuotojen välillä ja kestävä julkiselle taloudelle pitkällä aikavälillä. Telan malli ei täytä näitä vaatimuksia.

Harri Hellstén, kirjoittaja on Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö