YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Miten rakennetaan menestyvää tulevaisuuden järjestöä?
Suomen Yrittäjien jäsenkehitys on saatu käännettyä kasvuun ja olemme vaikuttavampia kuin koskaan. On varmistettava, että olemme jatkossakin houkutteleva yhteisö – miten muutumme ajassa?
Meidän on kuljettava nopean muutoksen etujoukoissa, jotta voimme ohjata yrittäjiin liittyvää poliittista päätöksentekoa parhaaseen suuntaan. Reagointi ei riitä, vaan meidän on kuulosteltava, mistä muutoksen seuraavat tuulet ovat nousemassa. Jäsenkunnassamme, alueilla ja toimialajärjestöissä on valtavasti toimialoihin liittyvää tietoa ja visioita, jotka tulisi saada jatkuvasti ja ketterästi nostettua edunvalvonnan suunnitteluun.
Järjestelmällisellä jäsenten kuulemisella ja järjestön eri toimijoiden sujuvalla tiedonvaihdolla voimme nopeuttaa kentältä tulevan viestin läpimenoa aina SY:n valiokuntiin ja hallitukseen asti. Suomen Yrittäjillä tulee olla tieto yritysten tulevaisuuden tarpeista ennen muita.
Sisäisessä kehittämisessä on edettävä osallistamisen kautta. Oli kyse sitten järjestön strategiasta, edunvalvonnan ohjelmista tai käytännön järjestötyöstä, on suunnittelussa aina oltava mukana työtämme toteuttavat, lähimpänä jäseniä olevat ammattilaiset. Ensin linjaavat alueet ja toimialajärjestöt, ja ne tuottavat lausuntonsa SY:lle. Nämä pohdinnat yhdessä valiokuntien lausuntojen kanssa antavat Yrittäjien hallitukselle tietoa ja monipuolista näkemystä omaan työhönsä, eli järjestön varsinaisen linjan muodostamiseen.
Meidän on tulevaisuudessa rakennettava entistä vahvempia siltoja myös muihin elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden toimijoihin. Keskustelun lisääminen ja yhteisten intressien löytäminen edistää taatusti asiamme, eikä tavoitteidemme eteneminen riipu niin vahvasti kulloinkin voimassa olevista poliittisista voimasuhteista.
Yrittäjien inhimillinen puoli näkyviin
Olemme loistavia edunvalvontaviestinnässä, mutta häviämme ilmatilaa somessa ja muissa kanavissa, joissa tuo kova asiaviesti ei pure. On todella tärkeää, että lisäämme ymmärrystä yrittäjyydestä, yrittäjien inhimillisistä päätöksenteon olosuhteista ja siitä, miten erilaiset meidänkin ajamamme muutostarpeet näkyvät siellä yritysten arjessa. Jotta nämä tarinat nousevat esiin, meidän on tarjottava yrittäjien tarinoita uusiin medioihin.
Järjestön on uudistuttava jatkuvasti. Mitä avoimemmin keskenämme toimimme ja mitä joustavammat ja mutkattomammat suhteemme ovat järjestön ulkopuolella, sitä nopeammin pystymme reagoimaan uusiin signaaleihin. Tulevaisuutta päin!
STINA SIIKONEN
kirjoittaja on ehdolla Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi
Stina Siikonen
stina.siikonen@verroa.fi