Finnveran rahoitushakemusten määrä jopa kymmenkertaistunut – Hakemusruuhkan purkamiseksi rekrytoidaan nyt vuokratyövoimaa
Hallitus nosti Finnveran kotimaan rahoitusvaltuutta perjantaina neljästä 12 miljardiin euroon hakemusten suuren määrän vuoksi.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Hallitus nosti Finnveran kotimaan rahoitusvaltuutta perjantaina neljästä 12 miljardiin euroon hakemusten suuren määrän vuoksi.
Sarjayrittäjä Ilkka Lavas kantaa syvää huolta pienyrittäjien puolesta. Hänen mukaansa hallituksen pitäisi tarttua Suomen Yrittäjien YEL-esitykseen.
Yrittäjäjärjestö ehdottaa, että valtio ottaa määräajaksi vastuulleen yrittäjien YEL- ja MyEL-eläkemaksut. – Ehdotus tulisi ehdottomasti tarpeeseen, messu- ja tapahtumamarkkinointiin erikoistuneen…
Mikko Hyppönen pitää erityisen vakavana ilmiönä niin sanottujen lunnastroijalaisten yleistymistä. Niillä on isketty muun muassa lääkeyhtiöihin.
Sijoittajat kertovat tuoreessa kyselyssä työskentelevänsä hartiavoimin sen eteen, että mahdollisimman monella yrityksellä olisi valmiudet selviytyä kriisitilanteesta ja rakentaa tulevaisuudessa uutta…
Yksityiset terveyspalveluyritykset ovat valmiita osallistumaan työhön koronaviruksen aiheuttamien haasteiden voittamiseksi. Diagnos Terveyspalveluiden Anne Hillebrandt tekee parhaillaan valmiussuunnitelmaa, vaikka vielä julkinen…
Useat pk-yritykset ovat taloudellisessa ahdingossa koronakriisin vuoksi. Asiakasvirta on hiljentynyt tai loppunut, mutta kulut juoksevat. Yksi suuri kiinteä menoerä on…
Suomen Yrittäjien ekonomistit listasivat rahoituslähteet koronakriisissä.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö keskusteli yrittäjien tilanteesta perjantaina Suomen Yrittäjien johdon kanssa.
Yksinyrittäjä pitää hallituksen toimia yrittäjien tilanteen helpottamiseksi riittävinä.