Yrittäjäpäivien konkarit jäivät koukkuun jo 90-luvun alussa – Yksi tapahtuma on jäänyt mieleen ylitse muiden
Liisa ja Jyrki Haarni siirtyvät pian eläkkeelle, mutta yksi asia on varma: He ottavat osaa yrittäjäpäiville myös ensi vuonna.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Liisa ja Jyrki Haarni siirtyvät pian eläkkeelle, mutta yksi asia on varma: He ottavat osaa yrittäjäpäiville myös ensi vuonna.
Kysyimme Valtakunnallisille yrittäjäpäiville osallistuvilta, mitä he pitävät suurimpana hyötynä yrittäjäjärjestöön kuulumisessa.
Yrittäjien hallitus edellyttää, että hallituksen on oltava valmiudessa yritysten tukemiseen, jos taloudellinen tilanne edelleen vaikeutuu.
Tampere on viikonloppuna yrittäjyyden pääkaupunki. Valtakunnalliset yrittäjäpäivät kokoavat kaupunkiin 1 600 osallistujaa.
Aleksi Holmala, 22, on pian ylivieskalaisen K-Market Mustikan uusi kauppias ja samalla Suomen nuorin K-kauppias.
Apteekkariliitto on huolissaan apteekkihenkilöstöön ja apteekkien tuottamiin palveluihin kohdistuvista lääkesäästöistä.
Liiketoimintaympäristö on tällä hetkellä monella tapaa erilainen kuin se on ollut viime vuosina. Korkotaso on muuttunut negatiivisesta positiiviseksi, ja inflaatio…
Polttoainetuen haku käynnistyy pian. Yrittäjien asiantuntija olisi toivonut haun alkavan aikaisemmin.
Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtajisto valitaan 22. lokakuuta liittokokouksessa Tampereella. Andreas Ögård on ehdolla Suomen Yrittäjien valtuuston puheenjohtajaksi.
Jani Laitinen tarttui Thaimaan lakimuutoksen tuomiin mahdollisuuksiin ja avasi kannabista myyvän liikkeen Bangkokissa.