12.12.2022 klo 08:25
Uutinen

Pidätkö kumppania epävirallisena pankkina?

Kun yrittäjiltä kysytään, mitä vastuullisuus tarkoittaa heille, he vastaavat usein, että muun muassa lakien ja sopimusten noudattamista. Mitä vastauksen taustalta löytyy?

Yrittäjät kohtaavat arjessaan jatkuvasti erilaista sopimusten noudattamatta jättämistä tai yksipuolista sopimusten muuttamista. Vastuullinen yrittäjä tekee kaikkensa, ettei itse sorru samaan. Muu vastuullisuus laimenee sanahelinäksi, jos kauppakumppanina reilun pelin säännöt laitetaan sivuun ja viedään samalla toisen osapuolen taloudelliset mahdollisuudet investoida esimerkiksi ympäristövastuutekoihin.

Merkittävä arkea haittaava sopimusrikko liittyy maksuaikoihin. Marraskuisessa Yrittäjägallupissa 22 prosenttia yrittäjistä sanoo, että heidän maksuaikojaan on pidennetty kahden viimeisen vuoden aikana. Ongelma koskee siis noin 66 000 pk-yritystä Suomessa. Eniten maksuaikojaan ovat pidentäneet suuret yritykset (60 %). Pitkät maksuajat aiheuttavat taloudellista haittaa erityisesti rakentamisen toimialalla ja teollisuudessa. Lain mukaan yritysten välisten laskujen maksuaika saa ylittää 30 päivää vain, jos siitä on nimenomaisesti sovittu.

Yli puolet yrityksistä kertoo, että lakia ei ole noudatettu, kun maksuaikoja on pidennetty. Asiasta ei ole sovittu maksuehtolain edellyttämällä tavalla. Teollisuuden, rakentamisen ja kaupan alalla tästä on tullut maan tapa: pk-yritykselle lähetetään yksipuolisesti tieto maksuajan pidentämisestä ota tai jätä -periaatteella. Isot yritykset siis käyttävät pieniä yrityksiä pankkeina. Samaan syyllistyy myös julkinen sektori.

Mitä pankkina toimimisesta seuraa pienelle yritykselle? Jatkuvaa kamppailua kassan riittävyyden kanssa, koska omat laskut ja työntekijöiden palkat pitää hoitaa kuukauden sisällä. Kamppailu arjessa vie mahdollisuudet kehittämiseltä. Pahimmillaan seuraa konkurssi. EU-komission arvion mukaan neljäsosa konkursseista johtuu siitä, että yritykset eivät saa maksuja ajallaan. Tällainen tilanne on usein taustalla konkurssissa, joka näyttää tulevan yllättäen. Viime vuodet ovat menneet mukavasti, mutta joku isompi projekti kaataa yrityksen nopeasti, kun maksuja ei saada ajallaan.

Pienyrittäjien pitää saada rahansa kumppaneilta kuukauden sisällä. Maksuaikalain noudattamista tulee valvoa ja toteuttaa siihen valmistellut muutokset pk-yritysten aseman parantamiseksi.

Sanna-Mari Jyräkoski, toimitusjohtaja, Keski-Suomen Yrittäjät

Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa 12.12.2022.