Yrittäjä – ålä ole perässä hiihtäjä
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Härkäpaputuotteet viedään kaupan hyllystä ripeään tahtiin. Härkiksen taustalla olevan startupin Verso Foodin liikevaihto kymmenkertaistui ja vienti alkaa tänä vuonna, kertoo…
Crazy Town Hämeenlinnassa toiminta on lähtenyt jo riuskasti käyntiin. Tavoitteena on nostaa jäsenmäärä kuuteenkymmeneen.
Etelä-Savon Yrittäjät ry:n hallituksen tekemän valinnan perusteina ovat mm. se, että Punkaharjun Puutaito on mallikas hallittujen riskien ottaja, samalla kun…
Etelä-Savon Yrittäjät ry:n hallituksen tekemän valinnan perusteina ovat mm. se, että Punkaharjun Puutaito on mallikas hallittujen riskien ottaja, samalla kun…
Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kiitti Keski-Suomen Yrittäjäjuhlan puheessaan paikallista yrittäjäjärjestöä ja yrittäjiä erinomaisesta työstä jota he tekevät yrittäjyyden eteen
Metsä-Multia on uudistaja omalla toimialallaan. Yritys on pystynyt kasvamaan omalla visiollaan ja panostamalla johtamiseen. Takana on onnistunut sukupolvenvaihdos sekä useampi…
Keski-Suomen Yrittäjäjuhla kokosi 21.1. Jyväskylän Paviljongin jälleen täyteen yrittäjiä ja heidän sidosryhmiään. Juhlan kohokohtana julkistettiin Maakunnallinen Yrittäjäpalkittu ja jaettiin kahdeksan…
Yksi Yrittäjäjuhlan odotetuimmista puheista oli tähtitieteilijä ja emeritusprofessori Esko Valtaojan puhe. Positiivisessa puheenvuorossaan hän muistutti yrittäjiä Suomen menestystarinasta ja siitä,…