Työaikajärjestelyt

Työaikajärjestelyt ovat keino joustavoittaa työaikaa tarkoituksenmukaisemmalla tavalla.

Mahdollisuus työaikajärjestelyihin riippuu yleensä siitä, miten työaika on määritelty työntekijän työsopimuksessa sekä työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa. Mikäli työnantajaa eivät rajoita työehtosopimuksen määräykset, mahdollisuutta erilaisiin työaikajoustoista sopimiseen rajoittaa vain työaikalaki. Jo työsopimusta tehdessä kannattaa huomioida mahdollisuus erilaisiin työaikajoustoihin. Liian ehdoton työaikaa koskeva työsopimusehto rajoittaa työaikajärjestelyjen käyttöä.

Vaihteleva työaikaehto

Vaihtelevan työajan sopimuksia ovat työsopimukset, joissa työaika on sovittu kiinteän työtuntimäärän sijasta liukuvana (esim. 0–40 tuntia viikossa tai 10–30 tuntia viikossa). Vaihtelevan työajan sopimuksina voidaan pitää myös ns. ”tarvittaessa töihin kutsuttavia” työntekijöitä. Käytännössä vaihtelevaa työaikaa koskevalla ehdolla tarkoitetaan siis työaikajärjestelyä, jossa työntekijän työaika määrättynä ajanjaksona vaihtelee työsopimuksen mukaisen vähimmäismäärän ja enimmäismäärän välillä taikka työaikajärjestelyä, jossa työntekijä sitoutuu tekemään työnantajalle työtä erikseen kutsuttaessa.

Jos työvoimatarve ja työnantajalla tarjolla oleva työn määrä vaihtelevat, voivat työnantaja ja työntekijä sopia työvoimatarvetta vastaavasta vaihtelevasta työaikaehdosta. Vaihtelevasta työajasta ei saa työnantajan aloitteesta sopia, jos sopimuksella katettava työnantajan työvoimatarve on kiinteä. Jos vaihtelevasta työajasta sovitaan työntekijän pyynnöstä, ei työaikaehdolle tarvita muita perusteita.

Lisäksi on huomattava, että vaihtelevan työaikaehdon alarajaa ei saa sopia pienemmäksi kuin työnantajan todellinen työvoimatarve edellyttää. Jos työvoimatarve esimerkiksi vaihtelee 20 ja 30 tunnin välillä, ei ole sallittua sopia 0–30 tunnin sopimuksesta.

Jos vaihtelevasta työajasta sovitaan työnantajan aloitteesta, työnantajan on annettava työntekijälle selvitys siitä, missä tilanteissa ja missä määrin työnantajalle syntyy työvoimatarvetta.

Työsopimuslakiin on otettu säännös vähimmäistyöajan uudelleen määrittämisestä. Sitä sovelletaan, jos toteutunut työaika viimeisen kuuden kuukauden ajalla ollut sovittua korkeampi. Jos toteutunut työaika edeltäneiltä kuudelta kuukaudelta osoittaa, ettei sovittu vähimmäistyöaika vastaa työnantajan todellista työvoiman tarvetta, työnantajan on työntekijän pyynnöstä neuvoteltava työaikaehdon muuttamisesta vastaamaan todellista tarvetta.

Jos uudesta vähimmäistyöajasta ei päästä sopimukseen, työnantajan on kirjallisesti esitettävä asialliset perusteet sille, millä tavalla voimassa oleva työaikaehto vastaa yhä työnantajan työvoimatarvetta.

Työajan tasoittumisjärjestelmä

Työaikalain 5 §:n mukaan viikoittainen säännöllinen työaika voidaan järjestää keskimääräiseksi enintään 52 viikon tasoittumisjakson sisällä. Tällöin vuorokautista työaikaa ei voida pidentää, mutta työpäivien määrää voidaan viikkotasolla lisätä.

Lisäksi työaikalain 11 §:ssä säädetään mahdollisuudesta poiketa myös vuorokautisesta säännöllisestä työajasta, jollei työehtosopimuksesta muuta johdu. Työsuhteen osapuolet voivat sopia vuorokautisen säännöllisen työajan pidentämisestä enintään kahdella tunnilla. Säännöllisen työajan tulee tällöin tasoittua keskimäärin 40 tunniksi viikossa enintään neljän kuukauden ajanjakson aikana. Viikoittainen työaika saa olla enintään 48 tuntia.

Työehtosopimuksessa voi olla työaikalaista poikkeavia määräyksiä siitä, millaiset mahdollisuudet työsuhteen osapuolilla on sopia työaika keskimääräiseksi siten, että vuorokautiseen ja viikoittaiseen työaikaan saadaan joustoa tasoittumisjakson sisällä.

Työehtosopimuksessa voi olla määräyksiä, jotka koskevat tasoittumisjärjestelmästä sopimista paikallisesti.

Työaikapankki

Työaikapankilla tarkoitetaan työaikalaissa työ- ja vapaa-ajan yhteensovitusjärjestelmää, jolla työaikaa, ansaittuja vapaita tai vapaa-ajaksi muutettuja rahamääräisiä etuuksia voidaan säästää ja yhdistää toisiinsa. Työnantaja ja luottamusmies tai luottamusvaltuutettu tai muu työntekijöiden edustaja taikka henkilöstö tai henkilöstöryhmä yhdessä saavat sopia kirjallisesti työaikapankin käyttöönotosta. Edustajan tekemä työaikapankkia koskeva sopimus sitoo niitä työntekijöitä, joita edustajan katsotaan edustavan.

Työaikapankkia koskeva sopimus tehdään aina kollektiivisesti.

Työaikalain 14 §:ssä säädetään, mistä asioista työaikapankkia koskevassa sopimuksessa on ainakin sovittava.

Lakiin perustuva työaikapankki on vaihtoehtoinen niissä tilanteissa, joissa työnantajaa sitovassa työehtosopimuksessa on työaikapankkimääräyksiä. Työehtosopimuksessa tarkoitettuun järjestelyyn sovelletaan yksinomaan työehtosopimuksen asiaa koskevia määräyksiä ja lakisääteiseen työaikapankkiin sovelletaan yksinomaan työaikalain 14 §:n säännöksiä.

Liukuva työaika

Työaikalaki mahdollistaa työaikajärjestelyn, jossa työntekijä ja työnantaja voivat sopia työhön saapumisen ja sieltä lähtemisen ajankohdat ennalta määrätyissä rajoissa. Liukuvassa työajassa säännöllistä vuorokautista työaikaa lyhentää tai pidentää liukuma-aika, joka saa olla enintään neljä tuntia. Viikoittainen säännöllinen työaika saa olla keskimäärin enintään 40 tuntia neljän kuukauden seurantajakson aikana, joka voidaan ylittää tai alittaa liukumarajojen puitteissa. Seurantajakson päättyessä ylitysten kertymä saa olla enintään 60 tuntia ja alitusten määrä enintään 20 tuntia.

Työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että työajan ylitysten kertymää vähennetään työntekijälle annettavalla palkallisella vapaa-ajalla. Työnantajan on työntekijän sitä pyytäessä pyrittävä antamaan vapaa-aika kokonaisina työpäivinä.

Sovittaessa liukuvasta työajasta on sovittava ainakin kiinteästä työajasta, työajan vuorokautisesta liukumarajasta ja liukuma-ajan sijoittelusta, lepoaikojen sijoittamisesta sekä säännöllisen työajan ylitysten ja alitusten enimmäiskertymästä.

Joustotyöaika

Joustotyöajasta säädetään työaikalain 13 §:ssä. Joustotyöaikaa voidaan käyttää tehtävissä, jotka eivät pääasiassa ole sidottuja tiettyyn vuorokaudenaikaan, viikonpäivään tai työntekopaikkaan. Työajan tarkan sijoittelun asemesta työnantaja voi määritellä tehtävät ja niitä koskevat tavoitteet, mutta työn suorittamisen paikan ja ajankohtien tulisi olla pääosin työntekijän itsensä päätettävissä. Joustotyöajan tarkoituksena on vastata muuttuneisiin työajan jouston tarpeisiin erityisesti vaativassa asiantuntijatyössä, mutta myös muunlaisessa työssä, joka ei ole sidottu määrättyyn aikaan tai työn tekemisen paikkaan. Joustotyöajasta ei kuitenkaan voida sopia tehtävissä, joissa työnantaja säännönmukaisesti määrää työnteon ajan ja paikan.

Joustotyöaikaa koskevan 13§:n 1 momentin mukaan työnantaja ja työntekijä saavat työehtosopimuksen säännöllisen työajan pituutta ja sijoittamista koskevista määräyksistä poiketen sopia joustotyöaikaa koskevasta työaikaehdosta, jonka mukaan vähintään puolet työajasta on sellaista, jonka sijoittelusta ja työntekopaikasta työntekijä voi itsenäisesti päättää. Joustotyöaikaa koskevassa sopimuksessa on sovittava ainakin:

1) päivistä, joille työntekijä saa sijoittaa työaikaa;

2) viikkolevon sijoittamisesta;

3) mahdollisesta kiinteästä työajasta, ei kuitenkaan sen sijoittumisesta kello 23:n ja 06:n väliselle ajalle;

4) sovellettavasta työajasta joustotyöaikaa koskevan sopimuksen päättymisen jälkeen.

Viikoittainen säännöllinen työaika saa joustotyöajassa olla keskimäärin enintään 40 tuntia neljän kuukauden ajanjakson aikana.

Joustotyöaikaa koskeva sopimus on tehtävä kirjallisesti. Joustotyöaikaa koskeva sopimusehto voidaan irtisanoa päättymään kuluvaa tasoittumisjaksoa seuraavan jakson lopussa.

Työpaikkasopiminen

Useissa työpaikoissa työehdoista kuten palkasta ja muista eduista sovitaan yhdessä. Sopimisvapaus on alakohtaista, eikä kaikilla työpaikoilla mahdollista.