Eino Pitkälän 4H-yritys lähti vauhdilla käyntiin
Eino Pitkälän 4H-yritys Eino IT sai ensimmäiset asiakkaansa Facebookin kautta.

13-vuotiaan Einon it-bisnes sai heti ensimmäiset asiakkaansa: ”Mietin aina, miten saan jonkin asian korjattua”

4H-yrittäjien määrä on pysynyt korkealla, vaikka kesätöitä saa nyt selvästi paremmin kuin kahtena edellisenä keväänä.

Kuopiolaisen Eino Pitkälän kaverit ovat viime aikoina ihmetelleet, mitä tämä oikein puuhaa. 13-vuotias Eino ei löytänyt kesätöitä, joten hän päätti perustaa yrityksen. 

– Jostain halusin tienestejä. Yritysidea tuli kun ajattelin, että osaan aika paljon tietokonehommia.

Eino IT on ollut nyt toiminnassa parin viikon ajan. Yrityksestä kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

– Siinä ajassa olen ehtinyt tehdä monta keikkaa. Viime viikolla kolme ja sitä edellisellä kolme. Hyvin on lähtenyt liikkeelle, nuorimies kertoo. Hän on löytänyt asiakkaansa etupäässä kuopiolaisille suunnatusta Facebook-ryhmästä. Sitä kautta Eino on saanut keikan muun muassa skannerin asentamiseksi käyttövalmiiksi.

– Sitten olen asentanut Windowsin uudelleen ja poistanut turhia tiedostoja Mac-tietokoneesta, hän kertoo.

Suurimmiksi vahvuuksikseen Pitkälä mainitsee tietokoneiden ja puhelinten ohjelmistot sekä älytelevisiot.

– Olen oppinut säätämällä koneiden kanssa. Se on ollut vähän kuin leikkimistä koneiden kanssa. Olen tehnyt esimerkiksi käyttöjärjestelmäasennuksia omille koneille. Virheiden kautta olen oppinut. Mietin aina, miten saan jonkin asian korjattua.

Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä. Moni heistä on tiedustellut, mitä kautta Pitkälän palveluita voisi suositella muille. Lisää keikkoja on tulossa.

”Jos mahdollista, haluan olla yrittäjä”

Palvelunsa hinnoitteluun Pitkälä on ottanut oppia muilta alan yrityksiltä. Hän on kuitenkin ymmärtänyt jättää pienen kilpailuedun. Hinnat alkavat puolen tunnin palvelusta, joka maksaa 15 euroa.

– Olen laskenut niin, että kulut tulevat katettua. Mietin, että pienellä yrityksellä ei saa olla liian korkeita hintoja.

4H-yrittäjän omalle kontolle kuuluu yrityksen perustamisen lisäksi liiketoimintasuunnitelman tekeminen, talousraportin tekeminen 4H-yhdistykselle sekä veroilmoituksen tekeminen verottajalle. Apua Eino on saanut paitsi 4H-yhdistykseltä, myös isältään.

”Olen laskenut niin, että kulut tulevat katettua.”

Eino Pitkälä

Jatkossa nuorukainen aikoo kehittää toimintaa ainakin niin, että jokaiselle palvelulle tulee oman hinta.

– Pyrin keskittymään ohjelmistohommiin, tietokoneen asennuksiin en ryhdy. Ajattelin pitää yritystä niin kauan kun pystyn tai tulee toinen työ vastaan.

Tulevaisuudestaan 7-luokkalainen ei osaa vielä tarkemmin sanoa.

– Jos mahdollista, haluan olla yrittäjä, koska siinä saan olla itseni pomo.

Yrityksen perustamisbuumi jäi päälle

Korona-aika oli 4H-yritysten perustamisen kulta-aikaa, sillä valtakunnallisesti niitä perustettiin ennätyksellisen paljon, yli tuhat. Suunnilleen yhtä suuri joukko nuoria jatkoi aikaisemmin perustettuja 4H-yrityksiään. Syynä oli kahden viime kevään huono kesätyötilanne.

Nyt kesätöitä saa selvästi paremmin, mutta 4H-yritysten perustamisinto ei ole juuri laantunut.

– Trendi jatkuu edelleen, mistä olen kovin iloinen. Suomen 4H-liiton kehityspäällikkö Sirkka Suomäki kertoo.

Hän uskoo, että nuoret oppivat parin viime vuoden aikana perustamaan yrityksiä. Valtakunnalliset tutkimukset kertovat, että nuorten yleinen yrittäjyysmyönteisyys on lisääntynyt.

– Voi olla, että kun nuoret perustivat paljon yrityksiä kahtena viime keväänä, viesti on kantautunut eteenpäin puskaradion avulla, Suomäki sanoo.

Kolme suosituinta 4H-yrittäjien toimialaa ovat kädentaitoalan, ruuanlaiton ja metsä- ja luontoalan yritykset. Nuoret ovat innostuneet etenkin keppihevosiin liittyvistä palveluista, it-palveluista sekä kesäkahviloista.

Pauli Reinikainen