YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Työntekijä varasti työkaluja ja myi niitä netissä – Yrittäjä purki työsuhteen ja päätyi käräjille – ”Viisi vuotta roikotettiin epätietoisuudessa”
Lopulta oikeus kumosi kanteen. Yritys jäi silti maksajan rooliin.
Teollisuuden alan yrittäjä sai äskettäin päätökseen viisi vuotta kestäneen prosessin, joka alkoi työntekijän työsuhteen päättämisestä.
Ensimmäiset hälytysmerkit kyseisen työntekijän toimista tulivat jo paljon aiemmin. Tuolloin työntekijälle annettiin varoitus.
– Asennusajoista tehdyt tuntikirjaukset eivät pitäneet, tunteja oli merkitty liikaa. Lisäksi henkilö käytti yrityksen auto vapaa-ajan ajoihin, yrittäjä kertoo.
Hän esiintyy tässä jutussa nimettömänä asian arkaluonteisuuden vuoksi.
Noin viisi vuotta sitten eräs yrityksen työntekijä ilmoitti, että hänen kollegansa myy netissä samanlaista tavaraa, jollaista oli raportoitu hävinneen yrityksestä vuonna 2020.
– Osasimme jo tuolloin yhdistää asian kyseiseen henkilöön, mutta emme voineet edetä, koska meillä ei ollut riittävästi todisteita, yrittäjä kertoo.
Kyse oli työkaluista kuten akkuvääntimistä, latureista ja muista sähköisistä käsityökaluista. Yrittäjä teki varkauksista rikosilmoituksen poliisille. Hävinneiden koneiden ja laitteiden arvo oli noin 2 000 euroa.
Kun epäilykset kasvoivat, työntekijää estettiin viemästä yrityksen autoa kotiinsa asennuskeikkojen jälkeen. Näin pyrittiin estämään tavaroiden siirto autolla hänen kotiinsa.
Varoituksen antamisen voimassaolosta ei ole säädetty laissa
Varoituksen antamisen ajasta tai varoituksen voimassaolosta ei ole säädetty laissa. Suomen Yrittäjien johtavan asiantuntijan Albert Mäkelän mukaan karkeana nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että varoitukseen voidaan vedota noin vuoden ajan sen antamisesta.
– Vuotta vanhempiin varoituksiin ei välttämättä voi vedota. Toisaalta varoituksen kohde vaikuttaa asian arviointiin. Jos kyse on esimerkiksi lievästä laiminlyönnistä, varoitus ei välttämättä elä edes vuotta. Toisaalta hyvin vakavissa tilanteissa varoitus voi olla voimassa yli vuoden.
Varoituksen tarkoituksena on antaa työntekijälle mahdollisuus korjata menettelynsä. Siten varoituksen jälkeen työntekijällä on oltava kohtuullinen aika osoittaakseen, että hän on korjannut toimintaansa.
– Työsopimusta ei voi irtisanoa välittömästi varoituksen antamisen jälkeen, vaan työnantajan on seurattava, toistuuko menettely. Tässäkin kuitenkin varoituksen kohteella on merkitystä. Jos kyse on vakavasta laiminlyönnistä, kuten luvattomasta poissaolosta tai epärehellisyydestä, heti menettelyn toistuttua irtisanominen on yleensä mahdollinen. Mutta esimerkiksi huolimattomuuden kohdalla työnantajan on usein seurattava pidempään, korjautuuko menettely.
Yli 80 000 euron korvausvaatimus
Tavaroiden myyntiä ehti jatkua useamman vuoden ajan, kunnes yrityksen sisällä varkauksista epäilty työntekijä tunnusti myyneensä tavaraa kuluttajaverkkokaupassa. Kyseinen työntekijä, yrittäjä, pääluottamusmies ja yrityksen tuotantopäällikkö istuivat saman pöydän ääreen useampaan otteeseen. Niiden seurauksena työntekijä kirjoitti nimen paperiin, jossa hän myönsi syyllisyytensä.
– Silloin teimme sopimuksen, että emme vie asiaa eteenpäin, jos työntekijäkään ei vie. Lakimiehemme neuvon mukaisesti työsuhde purettiin välittömästi.
Palkanmaksuvelvoite kesti neuvottelupäivien ajan eli neljä päivää, koska työntekijällä oli oikeus selvittää prosessia omalta osaltaan.
Pian selvisi, että työntekijä nostaa kanteen työnantajaansa vastaan ja vaatii yli 60 000 euron palkkasaatavia vedoten työsuhteen perusteettomaan päättämiseen. Lisäksi vaatimuslistalla oli irtisanomisajan palkkaa vastaava korvaus, lähes 26 000 euroa korkokuluineen.
Työsuhteen päättäminen
Työsuhteen päättäminen on yläkäsite, joka pitää sisällään kaikki tavat, joilla työsuhde päättyy (mukaan lukien irtisanominen). Työsopimuksen purkamisessa työsuhde päättyy välittömästi.
Työsopimuksen purkaminen ei edellytä varoitusta, mutta irtisanominen edellyttää.
”Jäimme 10 000 euroa pakkaselle”
Työntekijä sai tuekseen ammattiliiton, joka lähti omalta osaltaan ajamaan oikeusprosessia. Asiat nytkähtivät eteenpäin, kun työnantajayrittäjä kyseli aiemmin tehdyn rikosilmoituksen perään.
– Poliisi ei laittanut muutamaan vuoteen tikkua ristiin. Minuakin kuulusteltiin, kun asia viimein otettiin käsittelyyn. Poliisin vastaus oli, ettei ole mitään sellaista rikosoikeudellista vastuuta, jonka pohjalta työntekijää kohtaan voisi nostaa syytteen.
Oikeudessa työntekijän nostama kanne hylättiin. Hänet velvoitettiin korvaamaan työnantajalle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista 20 000 euroa viivästyskorkoineen. Yrittajat.fi on nähnyt käräjäoikeuden päätöksen.
– Oikeudenkäyntikulumme olivat yhteensä reilut 40 000 euroa. Vakuutusten ja oikeuden määräämän korvauksen jälkeen jäimme noin 10 000 euroa pakkaselle. Loppusummaa emme saa mistään. Onneksi yrityksellä oli oikeusturvavakuutus, jonka kautta se sai osan rahoista takaisin.
Lisäksi Suomen valtio korvattiin suorittamaan molemmille osapuolille hyvityksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 1 500 euroa.
Yrittäjä on tyytyväinen prosessin päättymisestä, mutta tyytymätön sen hoitamiseen.
– Koko asia harmittaa. Viisi vuotta meitä roikotettiin epätietoisuudessa. Ei sellainen ainakaan helpota asian käsittelyä, on kyse sitten työnantajasta tai työntekijästä. Prosessin aikana opimme sen, että kaikki on hoidettava kirjallisena.
Kanteen nostanut työntekijä oli ollut yrityksen palveluksessa parinkymmenen vuoden ajan. Yrittäjän mukaan hänellä on edelleen täysi luotto henkilöstöön.
– Työntekijämme ovat hyviä, päteviä ja luottamuksen arvoisia. Tässä vain kävi niin, että noin 20 ihmisen porukkaan mahtui yksi epärehellinen ihminen.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Pauli Reinikainen
pauli.reinikainen@yrittajat.fi