Jenni Pöllänen
16.8.2022 klo 07:30
Uutinen

Ammattitaitoinen ja osaava työvoima yrityksen menestykselle elinehto

Näin syksyn myötä elämme jälleen jännittäviä aikoja, kun moni nuori suuntaa opintojen pariin. Opinnot ovat keskeisessä roolissa nuoren tulevaisuutta rakennettaessa, ja koulu luo pohjaa tulevaisuudelle tarjoten kipinän oppia uutta. Omaa tietotaitoa lähdetään kehittämään koulussa, ja nykyään sitä yhä useammin jatketaan sitten läpi työelämän. Opiskelusta on tullut yhä enemmän koko elämän kestävää toimintaa.

Juuri nyt todella monessa yrityksessä on selkeästi pulaa osaavasta ja ammattitaitoisesta työvoimasta. Jopa niin, että tämä on usein jo todellinen kasvun este. Yhteistyö oppilaitosten ja yritysten välillä on keskeisessä roolissa tämän haasteen taklaamisessa. Kun se toimii, voidaan varmistaa sujuva ja mahdollisimman nopea siirtymä koulunpenkiltä työelämään. Muitakin keinoja on. Esimerkiksi oppisopimuksia käytetään edelleen varsin maltillisesti Suomessa, jos vertailuun otetaan vaikkapa Saksa.

Faktaa on sekin, että tulevaisuudessa tarvitsemme Suomeen uusia yrittäjiä – vieläpä melkoisen määrän. Meillä Pirkanmaallakin toimii useita yrityksiä, joissa omistajanvaihdos on lähitulevaisuudessa ajankohtaista, ja toki uusille perustettavillekin yrityksille on kysyntää. Viiden vuoden päästä on takuulla toimialoja ja toimenkuvia, joita ei vielä ole edes olemassa.

Se, että nuorille tarjotaan jo mahdollisimman varhain yrittäjyysopintona sekä kosketusta yrittäjämäiseen toimintatapaan, on erittäin merkityksellistä. Näin luodaan edellytyksiä ja herätetään kipinää yrittäjyyteen tulevaisuudessa. Osa nuorista innostuu yritystoimintaan jo opintojen ohella, osalle innostus syttyy myöhemmin kenties vuosien päästä.

Yrittäminen ja yrittäjyys ovat tärkeitä yhteiskunnan peruspilareita, ja ilman yrityksiä hyvinvointivaltio on täydellinen mahdottomuus. Yrittäjät ja yritykset luovat paitsi kasvua ja verotuloja myös uusia työpaikkoja sekä elinvoimaa kuntiin. Olen ilolla päässyt nyt seuraamaan nuorten lisääntyvää kiinnostusta yrittäjyyttä kohtaan sekä yrittäjämäisen toiminnan intoa. Se on parasta mahdollista tulevaisuuden turvaa.

Toivotan kaikille nuorille onnea ja menestystä opintoihin – ja kannustan nuoria ja yrityksiä yhteistyöhön jo opiskeluaikana esimerkiksi harjoitteluiden muodossa!

Ja vielä

Viime viikkoina keskustelua on käyty laajasti eri medioissa yrittäjille tärkeästä YEL-vakuutuksesta. YEL vakuutus antaa yrittäjälle oikeuden vanhuuseläkkeeseen sekä osittaiseen varhennettuun vanhuuseläkkeeseen. Sillä varaudutaan myös sairauteen (päiväraha), työkyvyttömyyteen (työkyvyttömyyseläke), yrittäjän kuolemaan (perhe-eläke), vanhemmuuteen (päivärahat) ja työttömyyteen (ansiosidonnainen päiväraha).

Kyse on valtavan laajasta sekä tärkeästä kokonaisuudesta – joka huolettaa monia yrittäjiä ja herättää kysymyksiä. Pirkanmaan Yrittäjät yhdessä Suomen Yrittäjien kanssa vaikuttavat yrittäjien arjen parantamiseen ja tulevaisuuden yrittäjille tehtävillä YEL-päätöksillä on suuri vaikutus. Tämän päivän päätös vaikuttaa nuoren päätöksiin tulevaisuudessa, ja yhteiskunnan etu on, että yrittäjyys on kiinnostava vaihtoehto opintojen jälkeen.

Pirkanmaan Yrittäjä -lehden pääkirjoitus 16.8.2022

Päätoimittaja Jenni Pöllänen