Ammattitaitoista diesellaitteiden korjausta
13.8.2021 klo 11:59
Uutinen

Ammattitaitoista diesellaitteiden korjausta

Jani Rantanen ja Markus Manninen ovat toimineet vuoden alusta saakka yrittäjinä Joen Diesel Oy:ssä.

Joensuussa sijaitseva Joen Diesel Oy on diesellaitteiden erikoiskorjaamo, jossa yrittäjinä toimivat Jani Rantanen ja Markus Manninen. Yrityksessä tapahtui vuodenvaihteessa omistajanvaihdos, joka toteutettiin Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry:n Jatkis-omistajanvaihdoshankkeen avulla. Rantasen ja Mannisen mukaan vaihdos tapahtui sujuvasti.

Joen Diesel Oy on perustettu vuonna 1990. Isoja muutoksia ei omistajanvaihdoksen yhteydessä tapahtunut, sillä yrityksen nimikin säilyi samana.

– Vain omistajat vaihtuivat, muuten tässä on täysin samat kuviot nimestä lähtien, Rantanen toteaa.

Toinen yrityksen perustajajäsenistä oli Mannisen isä, joten omistajanvaihdoksen yhteydessä tapahtui myös sukupolvenvaihdos yritystoiminnassa.

Rantasella ja Mannisella ei ollut aiempaa kokemusta yrittäjänä toimimisesta. Yritys oli heille kuitenkin entuudestaan tuttu, sillä kumpikin työskenteli yrityksen palkkalistoilla jo ennen omistajanvaihdosta. Rantanen kertoo tulleensa yritykseen töihin jo vuonna 2005, Manninen puolestaan valmistuttuaan ammattiin vuonna 2015.

Asiakkaat löytäneet perille

Yrityksen pyörittäminen on Rantasen ja Mannisen mukaan sujunut hyvin ja töitä on riittänyt. Rantanen ja Manninen työskentelevät pääsääntöisesti kahdestaan. Yrityksen entiset omistajat käyvät tarpeen vaatiessa auttamassa heitä.

– Molemmat entisistä omistajista ovat meidän palkkalistoilla. Jos on hirveästi ruuhkaa, niin sitten soitellaan heitä avuksi, Manninen kertoo.

Ajankohtainen koronaviruspandemia ei ole häirinnyt kaksikon työskentelyä.

– Maaliskuussa oli pieni hiljaisempi hetki, mutta sen jälkeen onkin ollut paljon töitä jatkuvasti. Kyseessä oli vain jokin normaali hiljaisempi ajanjakso, Rantanen pohtii.

Mannisen ja Rantasen ei ole tarvinnut mainostaa yritystään paljon, vaan asiakkaat ovat löytäneet hyvin perille.

– Meillä oli kaksi radiokampanjaa. Yritys on ollut toiminnassa niin pitkään, että asiakkaat tietävät meidät aika hyvin, Rantanen arvioi Mannisen myötäillessä.

Alalla ei tällä hetkellä ole juuri kilpailua Joensuun seudulla.

– Alueella ei ole muita dieselkorjaamoita, ja firmalla on ollut hyvä maine, Rantanen tuumaa.

Harkinnan jälkeen yrittäjiksi

Ura yrittäjänä ei alun perin ollut kaksikolle ensisijainen tavoite. Kun yrityksen aiemmat omistajat ilmaisivat halunsa jättäytyä yrityksen johdosta siirtyäkseen eläkepäiville, Rantanen ja Manninen harkitsivat pitkään yrityksen puikkoihin siirtymistä. Kumpikaan ei ollut varma, halusiko yrittäjäksi. Lopulta yhteinen päätös syntyi, ja yrityksen pyörittäminen onkin sujunut kaksikolta hyvin.

– Vähän niin kuin vahingossa päädyimme yrittäjiksi, Rantanen naurahtaa.

Positiivista oman yrityksen pyörittämisessä on Rantasen ja Mannisen mukaan vapaus tehdä asioita omalla tavalla sekä joustavuus: asioista saa määrätä itse.

– Onhan tämä tietyllä tavalla joustavampaa, Manninen toteaa.

– Ja onhan tässä mahdollista vähän tienatakin, kun kovasti tekee töitä, Rantanen tuumaa.

Joen Diesel Oy

  • Joensuussa sijaitseva diesellaitteiden erikoiskorjaamo.
  • Perustettu vuonna 1990.
  • Vuodenvaihteessa omistajanvaihdos, jonka seurauksena Jani Rantanen ja Markus Manninen siirtyivät yrittäjiksi.
  • Tutustu yritykseen: www.joendiesel.com

Teksti ja kuva: Janika Utriainen