YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Kuvassa Martin Högnäs, Ari ja Jari Lehtinen, Juuso Riksman ja Anna Kotamäki. Kuvaaja: Mia Hautamäki
5.9.2026 klo 16:50
Uutinen

Erikoistyöt Lehtinen Oy Ari ja Jari Lehtinen palkittiin ”Yrittäjä osana yhteisöä” -tunnustuksella

Tämä teksti on konekäännetty.


LähiTapiola Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaan Yrittäjät palkitsivat Yrittäjän päivänä kokkolalaisen Erikoistyöt Lehtinen Oy sekä yrittäjät Ari ja Jari Lehtisen ”Yrittäjä osana yhteisöä” -tunnustuksella. Palkinnolla nostetaan esiin yrittäjiä, jotka yritystoimintansa ohella rakentavat yhteisöllisyyttä ja tuovat hyvää ympärilleen.

”Yrittäjä osana yhteisöä” -palkinnolla halutaan nostaa esiin alueen yrittäjä, joka on tehnyt merkittävän yhteiskuntavastuullisen teon tai toiminnallaan vaikuttanut positiivisesti paikallisen yhteisön hyvinvointiin ja elinvoimaan.

Vuoden 2026 tunnustuksen saaneet veljekset Ari ja Jari Lehtinen tunnetaan paitsi yrittäjinä ja erikoistöiden ammattilaisina myös kekseliäistä ja ennakkoluulottomista saunainnovaatioistaan.

Erikoistyöt Lehtisen varsinaisen yritystoiminnan rinnalla veljekset ovat vuosien ajan kehittäneet erilaisia saunainnovaatioita – aina sukellus- ja akvaariosaunasta hyödyllisyysmallilla suojattuun hamppusaunaan. Saunat ovat herättäneet kiinnostusta ympäri Suomen ja vieneet samalla kokkolalaista osaamista ja suomalaista saunakulttuuria uusille yleisöille.

”Pohjalaisten hyvinvointi ja alueen elinvoimaisuus ovat meille sydämenasioista, ja siksi olemme mukana tukemassa yrittäjiä alueellamme. Haluamme myös nostaa esille paikallisia yrittäjiä, jotka ovat mukana tekemässä hyvää yhteisössään. Lehtisen veljekset ovat hieno esimerkki tästä, sillä työllään he ovat yhdistäneet suomalaisen kulttuurin ja hyvinvoinnin sekä Kokkolan elinvoimaisuuden edistämisen ainutlaatuisella tavalla.” toteaa Juuso Riksman, myyntijohtaja LähiTapiola Pohjanmaalla.

Lehtiset eivät ole pitäneet osaamistaan vain itsellään, vaan ovat lähteneet rohkeasti mukaan yhteistyöhön ja mahdollistaneet myös muiden ideoiden toteutumista. Heidän toiminnassaan näkyvät tekemisen ilo, yhdessä tekeminen ja halu kokeilla sellaista, mitä kukaan muu ei ole vielä tehnyt.

Omalla persoonallisella tavallaan veljekset ovat tuoneet iloa, elämyksiä ja positiivista näkyvyyttä niin kotiseudulleen kuin suomalaiselle saunakulttuurille laajemminkin.

Avoin haku toi esiin yhteisön ehdotukset

Palkinnon saajaa etsittiin avoimen haun kautta, jossa kuka tahansa sai ehdottaa yrittäjää, jonka toiminta on edistänyt yhteisöllisyyttä, hyvinvointia tai alueen elinvoimaa. Ehdotuksia saatiin eri puolilta aluetta.

Voittajan valitsi raati, jossa olivat mukana LähiTapiola Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan Yrittäjien edustajat.

”Yrittäjät ovat monella tapaa yhteisönsä sydän. Heidän työnsä näkyy paitsi taloudessa, myös siinä, miten ihmiset voivat ja millainen henki alueella vallitsee. Ari ja Jari Lehtisen toiminnassa näkyy hienolla tavalla yrittäjyyteen kuuluva tekemisen meininki, luovuus ja halu tuottaa iloa myös muille”, toteaa Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Anna Kotamäki.

Lehtisen veljekset itse kuvailevat tunnustusta piristäväksi ja mukavaksi huomionosoitukseksi.

Erikoisosaamista Kokkolasta koko Suomeen

Vuonna 2003 perustettu Erikoistyöt Lehtinen Oy on erikoisosaamista vaativien työtehtävien ammattilainen. Yrityksen päätoimipiste sijaitsee Kokkolassa, ja Pirkanmaalla sillä on pienempi varasto- ja toimitila, joka palvelee erityisesti Etelä-Suomessa tehtäviä työmatkoja.

Yrityksen palveluihin kuuluvat muun muassa teollisuuspuhdistukset, kuivajää-, hiekka- ja soodapuhallukset, korkeapainepesut, julkisivujen pesut, betonikorjaukset, maalaustyöt sekä muovihitsaustyöt. Asiakkaita ovat muun muassa teollisuusyritykset, liikekeskukset, taloyhtiöt ja kunnat eri puolilla Suomea.

Jari Lehtinen toimii yrityksen toimitusjohtajana ja Ari Lehtinen työpäällikkönä. Molemmat yrittäjät osallistuvat myös aktiivisesti kenttätyöhön. Heidän lisäkseen yrityksessä työskentelee kaksi työntekijää.

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät ja LähiTapiola Pohjanmaa haluavat tunnustuksella muistuttaa paikallisten yrittäjien laajemmasta merkityksestä: yritykset luovat työtä ja elinvoimaa, mutta yrittäjät ovat samalla aktiivisia yhteisöjensä rakentajia, mahdollistajia ja hyvän hengen luojia.

Saunatempauksista julkaistuja artikkeleita:

Lisätiedot:

Erikoistyöt Lehtinen Oy
Jari Lehtinen, toimitusjohtaja
p. 040 5777 781
info@erikoistyotlehtinen.fi

LähiTapiola Pohjanmaa
Juuso Riksman, myyntijohtaja
p. 041 732 5182
juuso.riksman@lahitapiola.fi

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät ry
Anna Kotamäki, toimitusjohtaja
p. 040 3583 325
anna.kotamaki@yrittajat.fi

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.