23.8.2021 klo 15:00
Uutinen

Esa Reponen, ReponenWorks: Osaaminen ratkaisee – ei kotipaikka

Vaativia sarjatuotantokomponentteja valmistavan ReponenWorks´in yrittäjä Esa Reponen on jo vuosikausia osannut etsiä kotimaan rajojen ulkopuolelta ratkaisuja työvoimapulaan.

Esa Reposen isä perusti Työstöhankinta Reponen Oy:n vuonna 1986 alihankintakonepajaksi Hämeenlinnaan perustetulle Sisun akselistotehtaalle. Kasvun tie on jatkunut jo vuosikymmeniä. Isä Risto Reponen toimii edelleen hallituksen puheenjohtajana ja Esan poika Ville Reponen sekä veli Markku Reponen työskentelevät myös yrityksessä.

ReponenWorks-markkinointinimellä toimiva yritys tarjoaa koneistuspalveluja teollisuusyrityksille ja on profiloitunut sarjatuotantoon etenkin voimansiirtoon liittyvien komponenttien sekä aihioiden valmistukseen ajoneuvo-, nostinlaite- ja kaivosteollisuuteen. Asiakkaita on kaikkialla Suomessa ja jonkin verran myös Virossa.

– Tällä hetkellä yrityksessä toimii 23 henkilöä ja liikevaihto vuonna 2020 oli 3,9 miljoonaa euroa. Yrityksessä on jo useamman vuoden ajan hyödynnetty automaatiota ja robotiikkaa tuotannossa.

Hyvät tekijät töissä, uusia houkutellaan

Hyvien osaajien löytäminen on ollut haastavaa jo pidemmän aikaa. Tällä hetkellä haetaan neljää ammattiosaajaa tuotannollisiin tehtäviin. Hakuprosessia on tehty muun muassa kahden rekrytointiyrityksen, TE-toimiston ja sosiaalisen median kautta.

– Kaikki hyvät tekijät ovat tällä hetkellä työllistyneitä. Opinnosta valmistuvia nuoria tekijöitä emme ehkä ole onnistuneet tavoittamaan tarpeeksi hyvin, vaikka teemmekin ”siistiä sisätyötä” metalliteollisuudessa, kuvailee Reponen.

Osaajia rajojen ulkopuolelta

Tällä hetkellä yrityksessä on yksi ulkomainen työntekijä. Vuosien varrella heitä on ollut enemmänkin, myös EU-alueen ulkopuolelta.

– Olemme käyttäneet rekrytointiyritysten palveluja ja he osaavat tarkistaa taustatekijät – kuten koulutuksen ja työkokemuksen – luotettavasti. He auttavat lupa- ja viranomaisprosessissa sekä myös kotouttamisessa ja asunnon hankinnassa.

Reposen mielestä ulkomailta saapuva työntekijä ei vie paikkoja suomalaisilta, koska saatavuus yleiselläkin tasolla on haasteellista.

– Emme tuijota taustaan tai kotipaikkaan vaan haemme osaamista ja soveltuvuutta tehtävään. Kaikki ovat samalla viivalla, vakuuttaa Reponen.

Lue laajempi artikkeli 3.9. ilmestyvästä Hämeen Yrityssanomista. Se on luettavissa näköislehtenä myös verkkosivuillamme.