3.6.2020 klo 09:08
Uutinen

Esitys yleisestä kustannustuesta eduskunnalle torstaina – Business Finlandin ja ELY-keskuksen kehittämistukien haku päättyy 8.6.

Yrittäjäjärjestö ei rajaisi toimialoja pois yleisen kustannustuen piiristä.

Hallitus kertoi maanantaina sopineensa yleisen kustannustuen ehdoista. Lakiesitys annetaan eduskunnalle torstaina 4. kesäkuuta. Yleisen kustannustuen myötä ELY-keskus ja Business Finland palaavat perustehtäviinsä. Niiden kautta haettavien kehittämistukien viimeinen hakupäivä on 8. kesäkuuta kello 16.15.

Hallituksen tavoite on vahvistaa kustannustuella yritysten maksuvalmiutta sekä pienentää konkurssiuhan alle joutuvien yritysten määrää. Torstaina annettava lakiesitys sisältää ehdotukset tuen tarkemmiksi kriteereiksi.

–Tähänastisilla yritystuilla on luotu siltaa yritysten liiketoiminnan kehittämiseen kriisin aikana, mutta nyt tukihaut on perusteltua sulkea kustannustuen myötä. Yrityksiä tukemalla vahvistamme osaltamme myös suomalaista työtä, elinkeinoministeri Mika Lintilä sanoo.

Myös Yrittäjien mukaan kustannustuki on ehdottomasti tarpeen.

–Hallituksen linjaamassa mallissa on hyviä aineksia. Moni yksityiskohta on vielä auki, Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Hallitus ei ole kertonut, kuinka paljon tukea on saatavilla. Julkisuudessa on arvioitu, että tuki olisi laajuudeltaan noin puoli miljardia euroa. Jos tieto pitää paikkansa, kustannustuki uhkaa jäädä Yrittäjien arvion mukaan kooltaan riittämättömäksi, ja jättää tarpeen toimialakohtaisille tukiohjelmille.

Väliinputoajat täytyy minimoida

Hallituksen esityksessä on toimialakohtaisia rajoituksia. Lintilän mukaan niitä tarvitaan, jotta tuki kohdistuu mahdollisimman hyvin juuri koronasta kärsineisiin yrityksiin. Yrittäjien mukaan toimialoja ei ole järkevää rajata pois.

–On esimerkiksi rakennusalan yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet ravintola- tai tapahtumarakentamiseen. Ne uhkaavat jäädä vaille sekä ravintola- että kustannustukea. Onneksi hallitus lupaa myös erillisväylän tällaisia yrityksiä varten, Pentikäinen sanoo.

Pois rajatuilla yrityksillä tulisi olla mahdollisuus hakea kustannustukea erillisväylän kautta.

–Tämä on tehtävä mahdollisimman joustavaksi, koska näiden yritysten määrä tulee olemaan merkittävä, Pentikäinen toteaa.

Nopeus ja helppous on tukihakemuksissa valttia. Prosessin täytyy olla myös läpinäkyvä. Niin sanottujen terveidenkin yritysten tilanne on heikentynyt.

Uutisemme koronaviruksesta päivittyvät jatkuvasti Kaikki koronasta yrittäjälle -sivulle: