27.4.2020 klo 11:55
Uutinen

Etäneuvottelut pitävät bisneksen elossa kriisin keskellä

Toimiva etäneuvotteluiden kulttuuri auttaa yrityksiä pienentämään hiilijalanjälkeään ja sopeutumaan yllätyksiin.

Kaupallinen yhteistyö

Turha liikematkustaminen kuormittaa ympäristöä ja koronaviruksen tapaiset globaalit yllätykset voivat sekoittaa yritysten liikkuvuutta pahastikin. Toimiva etäneuvotteluiden kulttuuri auttaa yrityksiä pienentämään hiilijalanjälkeään, toimimaan matkustusrajoitusten keskellä ja kaiken lisäksi parantamaan henkilöstön hyvinvointia.

Viime viikkojen uutiset ovat kertoneet koronaviruksen vaikutuksista myös työyhteisöihin. Elisalla vaikutusta ei juuri ole näkynyt, sillä jo vuosia sitten Elisalla tehtiin päätös etätöiden ja etäneuvotteluiden lisäämisestä. Siitä on tullut tapa.

”Kun kalenteriimme merkitään tapaaminen, siihen on aina lähtökohtaisesti mahdollisuus osallistua videolla. Jos tavataan kasvotusten, se merkitään kalenteriin erikseen”, Elisan henkilöstön kehittämispäällikkö Piia Säylä kertoo.

Elisalla ajatellaan, että jokainen on oman työnsä paras asiantuntija ja tietää, sujuuko tapaaminen etänä vai onko tarpeen matkustaa paikan päälle. Niin asiakkaiden kuin oman tiiminkin kanssa on tilanteita, jolloin oikea tapaaminen on paras vaihtoehto.

Etäneuvottelu lisää tyytyväisyyttä työhön

Mitä suurempi yritys on, sitä suuremmat taloudelliset ja ympäristölliset säästöt etäpalavereilla saadaan aikaan. Elisalla on havaittu, että koko henkilöstön kuukauden etäkokouksissa viettämä aika vastaa yhteen laskettuna jopa noin kuutta vuotta.

”Helposti etäkokouksista puhutaan vain säästötekijöinä, mikä on tietenkin totta. Meille tärkein peruste on henkilöstön tyytyväisyys, joka on kasvanut etäpalavereiden ja -työn tuoman joustavuuden myötä.”

Säylä on havainnut, että hyvä etätyökulttuuri on yritykselle lisäarvo. ”Se on asia, josta kerromme rekrytoinnin yhteydessä ylpeästi. Laajemmin sillä on myös aluepoliittinen ulottuvuus, sillä meilläkin on yhä enemmän työntekijöitä kasvukeskusten ulkopuolella.”

Teams helpottaa etäneuvottelujen pitämistä

Etäpalaverien järjestämisessä päästään jo pienellä panostuksella näppärästi alkuun. ”Yksinkertaisimmillaan videopalaveri syntyy Office 365 -pakettiin kuuluvan Teams-sovelluksen avulla”, Elisan pilvikonsultti Jari Kotola kiteyttää.

Teamsin avulla monet työt onnistuvat kotoa siinä missä toimistollakin. Ryhmien avulla esimerkiksi saman projektin parissa työskentelevät voivat keskustella chatissa yhteisistä työtehtävistä. Kun yhteisen projektin asiakirjat sijaitsevat pilvessä, Teamsin ryhmätoiminnon kautta jokainen ryhmän jäsen voi muokata samoja asiakirjoja, mikä auttaa pääsemään eroon monimutkaisesta asiakirjojen versioinnista.Samalla Teams mahdollistaa helpot puhe- ja videopuheluyhteydet niin oman tiimin kuin asiakkaiden kanssa. Riittää, kun yhdellä käyttäjistä on Teams-lisenssi. Sen jälkeen hän voi kutsua esimerkiksi asi-akkaat kalenterikutsulla kokoukseen. Liittyminen tapahtuu parilla klikkauksella.

Lue lisää Teams- ja etätyövinkkejä Elisan artikkeleista

Tee etätöitä sujuvasti ja turvallisesti: Tutustu Elisan laitteisiin ja palveluihin