27.11.2019 klo 09:10
Uutinen

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien hallituksen työvaliokunnan kannanotto: Lakkoilu myrkkyä taloudelle

Ennusteiden mukaan Suomi on menossa kohti kireämmän talouden aikoja. Kasvun ennustetaan jatkuvan, mutta selvästi hidastuen.

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien hallituksen työvaliokunta muistuttaa, että taloustilanne on nyt niin herkkä, ettei virheitä saisi tehdä. Postin lakko ja varsinkin lakkoilun laajentaminen ovat esimerkki siitä, mitä juuri nyt ei missään tapauksessa saisi tapahtua.

Lakkoilu siihen liittyvine kiehuntoineen pilaa neuvotteluilmapiirin muidenkin ammattiryhmien osalta. Postille – ja varsinkin postin työntekijöille – lakkoilu saattaa osoittautua suureksi virheeksi. Lakolla nopeutetaan aivan varmasti digitalisaatiota ja postille vaihtoehtoisia toimintoja.

Yrittäjien kannalta postin työtaistelu aiheuttaa kahdenlaisia vaikutuksia. Päivittäinen toiminta vaikeutuu niillä yrityksillä, jotka postin kirje- tai pakettipalveluja vielä tarvitsevat. Toisaalta taas yrittäjyydelle syntyy uutta tilaa luoda lisää vaihtoehtoisia palveluja postille.

Menossa oleva lakko on laillinen. Sen laajentuminen on kuitenkin malliesimerkki tilannetajun puutteesta. Samaa vikaa on toki ollut myös postin johdolla jo vuosikaudet. Posti on laajentunut tappiollisesti yrittäjien tonteille, mm. tavaraliikenteen, hoivan ja palvelujen alalle. Hoivatarjonta on edelleen käynnissä, ruohonleikkuut ja lumenluonnit on taidettu jo lopettaa.

Työtaistelut lakkoineen ja tukitoimineen vahingoittavat meidän mainettamme turvallisena ja vakaana maana harjoittaa elinkeinotoimintaa. Suomen houkuttelevuus heikkenee maana, jonka yrityksiin kannattaa sijoittaa. Maamme on liian pieni, että meidän kannattaisi itse toiminnallamme olosuhteita heikentää.

Saavutetaanko tällä lakolla Suomen kannalta mitään hyvää?

Lisätiedot:

Puheenjohtaja Anne Niemi, 0400 661 635

Toimitusjohtaja Heikki Risikko, 050 3175 145