27.5.2019 klo 14:31
Uutinen

Eteläpohjalaisten yritysten evästyksiä Suomen uudelle hallitukselle ja kansanedustajille

Kolme eteläpohjalaista yritysjärjestöä, Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät, Etelä-Pohjanmaan kauppakamari ja MTK Etelä-Pohjanmaa, haluavat evästää Suomen tulevaa hallitusta sekä kaikkien puolueiden kansanedustajia seuraavilla Suomen menestykseen ja hyvinvointiin liittyvillä näkökohdilla:

Maamme hyvinvointi, talouskasvu ja menestys syntyvät ensisijaisesti yritystoiminnan tuloksena. Hyvin menestyvät yritykset kykenevät kasvamaan ja kehittämään toimintaansa, tarjoamaan henkilöstölleen ja kumppaniyrityksilleen työtä ja toimeentuloa sekä tuottamaan valtiolle ja kunnille jatkuvia ja tasaisia verotuloja, joiden avulla voidaan tuottaa ja kehittää hyvinvointiyhteiskunnan asukkailleen tarjoamia palveluja. Tämän vuoksi on tärkeää, että maamme hallituksen valitsemat linjaukset edistävät ja tukevat tervettä yritystoimintaa ja sen edellytyksiä eivätkä heikennä niitä.

Konkreettisina toimina esitämme mm. seuraavia toimenpiteitä:

1. Verotukseen liittyvät asiat:Erityisesti pieniä ammatin- ja elinkeinoharjoittajia koskeva yrittäjävähennys on syytä säilyttää, sillä se tasaa toiminimellä ja yhtiömuotoisesti toimivien yrittäjien verotuksen eroja ja tukee sitä kautta avointa ja tasapuolista kilpailuasemaa eri yritysmuotojen välillä.Listaamattomien yritysten verotusta ja siihen omistajan- ja sukupolvenvaihdostilanteissa tehtäviä helpotuksia ei tule kiristää. Toimivien yritysten omistajan- ja sukupolvenvaihdokset ovat jo sinällään vaativia prosesseja, joita ei pidä verotuksen keinoin hidastaa tai hankaloittaa.

2. Tiestö ja liikenneinfra:Olemme erittäin huolissamme alueemme teiden kunnosta. Etelä-Pohjanmaan yritykset sijaitsevat eri puolilla laajaa maakuntaa ja tarvitsevat riittävän hyväkuntoisen toisen asteen tieverkoston, jotta raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetukset sujuisivat turvallisesti ja tehokkaasti.

Lisäksi maakuntamme kuljetusten ja saavutettavuuden kannalta on ehdottoman tärkeää, että keskeinen valtatieyhteytemme VT19/VT3 ja Seinäjoki-Tampere -kaksoisraide saisivat valtion budjetissa niille oikeutetusti kuuluvan rahoituksen näiden väylien suunnittelu- ja kehittämistöiden aloittamiseksi.

Seinäjoella 27.5.2019

MTK Etelä-Pohjamaa

Johanna Kankaanpää, puheenjohtaja ja Yrjö Ojaniemi, toiminnanjohtaja

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry

Anne Niemi, puheenjohtaja ja Heikki Risikko, toimitusjohtaja

Etelä-Pohjanmaan kauppakamari

Juhamatti Aronen, puheenjohtaja ja Pertti Kinnunen, toimitusjohtaja