26.1.2017 klo 14:16
Uutinen

EU-rakennerahastohankkeiden maksatus etenee rivakasti Länsi-Suomessa (Länsi-Suomi)

Länsi-Suomen alueen hanketoteuttajille on maksettu yhteensä 23 M€ EU-tukia vuonna 2016. Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tukea tästä on 10 M€ ja Euroopan sosiaalirahaston tukea 13 M€. Vuonna 2015 maksettiin työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan rakennerahastovaroja Keski-Suomen ELY-keskuksesta yhteensä 3,5 M€, joten viime vuonna maksuun saatiin kuusinkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna.

Maakunnittain tarkasteltuna maksetut määrät kohdistuivat seuraavasti:

Etelä-Pohjanmaa 1,3 M€
Keski-Suomi 6,3 M€
Keski-Pohjanmaa 4,5 M€
Pirkanmaa 1,9 M€
Pohjanmaa 1,2 M€
Satakunta 2,3 M€
Varsinais-Suomi 1,8 M€

Lisäksi valtakunnallisille ESR-hankkeille maksettiin 3,4 M€.

– Maksettujen tukisummien erot johtuvat osin siitä, että maakuntien hankemäärärahat ovat erisuuruisia, toteaa maksatusasiantuntija Mari Sjövall Keski-Suomen ELY-keskuksesta. Myös hankkeiden toiminnan käynnistymisessä on ollut eroja.

Keski-Pohjanmaalle maksetusta tuesta suurin osa kohdistui yritysten kehittämiseen. Keski-Suomessa ja Pirkanmaalla osuus oli puolet tukimäärästä. Varsinais-Suomessa EU-tuista vain 13 % maksettiin yrityshankkeille. Sen sijaan kansallista yritystukea maksettiin Varsinais-Suomessa erityisen paljon.

Rakennerahastojen hallinnointi keskitettiin Länsi-Suomen osalta Keski-Suomen ELY-keskukseen vuoden 2014 alussa. EAKR- ja ESR-hankkeiden lisäksi Keski-Suomen ELY-keskus hallinnoi myös kansallisia yritystukia Länsi-Suomen alueella.

Lisätietoja:
Jukka T Raivio, Maksatus- ja tarkastusyksikön päällikkö, p. 0400 679 476