12.8.2020 klo 09:40
Uutinen

EU:n uuden innovaatiorahaston haku auki 29.10 saakka cleantech-hankkeille – Oma haku pienhankkeille

EU:n Innovaatiorahasto myöntää ensimmäisellä hakukierroksella miljardi euroa avustuksina suurille puhtaan teknologian hankkeille. Pienhankkeiden haku avautuu ensi vuonna.

Euroopan komission hallinnoimassa ensimmäisessä haussa on tarjolla yhteensä miljardi euroa isoille yli 7,5 miljoonan euron hankkeille EU alueella. Tukihaku on avoinna 29. lokakuuta 2020 saakka.

Hakijana voi olla yksittäinen toimija, esimerkiksi pk- tai suuryritys, eli kansainvälistä konsortiota ei vaadita. Pienemmille hankkeille avataan erillinen haku vuonna 2021, tarkkaa aikataulua ei ole vielä tiedossa. Pienemmille hankkeille tulee yksivaiheinen hakuprosessi kaksivaiheisen haun sijaan.

Uusiutuvaa energiaa, energiaintensiivisten alojen teknologioita, energian varastointia ja hiilidioksidin talteenottoa

Innovaatiorahastosta rahoitetaan läpimurtoteknologioita, jotka liittyvät uusiutuvaan energiaan, energiaintensiivisiin toimialoihin, energian varastointiin sekä hiilidioksidin talteenottoon, käyttöön ja varastointiin.

Lupaaville hankkeille, jotka eivät ole vielä valmiita markkinoille, on varattu erillinen kahdeksan miljoonan euron määräraha hankekehitystukea varten.

– Komission avaama Innovaatiorahaston tukihaku tarjoaa myös suomalaisille yrityksille mahdollisuuden hakea rahoitusta teollisuuden tiekartoissa tunnistettuihin vähähiilisyyshankkeisiin. Puhtaan teknologian suurten innovatiivisten hankkeiden edistäminen on ollut vakiintunut osa Suomen energia- ja innovaatiopolitiikkaa. Asia korostuu entisestään nyt koronaelpymisen aikana, totesi elinkeinoministeri Mika Lintilä TEMin tiedotteessa.

Rahoituksen määrä voi kattaa enintään 60 prosenttia hankkeen lisäpääomasta ja toimintakustannuksista.

Työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Timo Ritonummen mukaan suomalaiset yritykset ovat jo osoittaneet kiinnostusta Innovaatiorahaston hakua kohtaan ja tiedusteluja on tullut monelta eri toimijalta.

TEM neuvoo yrityksiä hakuprosessissa ja komission sivuilta löytyy hakukaavakkeiden lisäksi runsaasti tietoa ja ohjeistusta.

Hae EU:n rahoitusportaalissa

Hankkeiden arvioinnissa otetaan huomioon niiden mahdollisuudet välttää kasvihuonekaasupäästöjä, niiden innovaatiopotentiaali, taloudellinen ja tekninen toteutusvalmius sekä laajentamismahdollisuudet ja kustannustehokkuus.

Hakemuksen voi tehdä EU:n rahoitus- ja tarjouskilpailuportaalissa, jossa on lisätietoja menettelystä kokonaisuudessaan.

Rahaston varat ovat peräisin EU:n päästökaupan päästöoikeuksien huutokauppatuloista vuosien 2020-2030 aikana.

Innovaatiorahaston rahoitusta on mahdollista yhdistää toisen tukiohjelman rahoitukseen, kuten esimerkiksi: InnovFin energiademoprojektit, Horizon 2020 ja Horizon Europe.

Lisätietoja Innovation Fund Euroopan komission sivuilla

Kuva: Getty Images

toimitus (at) yrittajat.fi