Jani Niipola (vas.) seuraa Sami Sykköä Fashion Finlandin toiminnanjohtajana.
17.3.2023 klo 08:52
Uutinen

Fashion Finland saa uuden vetäjän – Johtoon kokenut media-alan ammattilainen

Fashion Finlandin toiminnanjohtaja vaihtuu. Jani Niipola aloittaa Sami Sykön seuraajana vapun jälkeen.

Kokenut median ammattilainen Jani Niipola aloittaa Fashion Finlandin toiminnanjohtajana ja päätoimittajana 2. toukokuuta. Samalla Sami Sykkö lopettaa Fashion Finlandin palveluksessa ja keskittyy työelämäprofessuurinsa hoitoon LUT-yliopistossa.

Niipola on tehnyt pitkän uran konsultti- ja mediamaailmassa. Hän on muun muassa toiminut Kauppalehden toimittajana, Markkinointi & Mainonnan uutispäällikkönä ja viimeksi viestintätoimisto Mellakassa. Lisäksi Niipola on kirjoittanut useita kirjoja, myös pukeutumiseen, muotibrändeihin ja vastuullisuuteen liittyen.

– Suomalainen muotiala on osoittanut olevansa luovuuden osalta kansainvälistä tasoa. Olen ylpeä päästessäni kehittämään liiketoimintaa, arvostusta ja muotikauppaa Fashion Finlandissa, Niipola sanoo tiedotteessa.

– Arvostukseni muotialan yrittäjiä kohtaan on toimittajan työn kautta valtava. Olen innoissani, että pääsen yhdistämään oman median, markkinoinnin ja muotialan osaamiseni ja verkostoni suomalaisen muodin ja muotikaupan kehittämiseen ja kansainvälistämiseen, Niipola jatkaa.

Fashion Finlandin hallituksen puheenjohtaja Andreas Ögård toivottaa Niipolan lämpimästi tervetulleeksi Fashion Finlandiin.

– Olen kovin tyytyväinen, että kokenut mediavaikuttaja Jani Niipola aloittaa toiminnanjohtajana. Haluamme viedä fafi.fi-julkaisun ja koko Fashion Finlandin toiminnan uudelle tasolle ja jatkaa sitä hyvää ja positiivista kehitystä, jonka Sami Sykkö tiimeineen sai alkuun. Perustehtävämme on edelleen sama: vaikuttaminen on viestintää, ja haluamme olla vahva media koko muotialalle Suomessa, Ögård sanoo.

– On ollut kunnia ja ilo tehdä työtä suomalaisen muodin ja muotikaupan eteen. Fashion Finland on ottanut paikkansa yhdistyskentässä ja edunvalvojana. Haluan lämpimästi kiittää yhdistystä ja kaikkia sen jäseniä, ja toivottaa menestystä jatkossa myös uudelle toiminnanjohtajalle, Sami Sykkö sanoo.

Fashion Finland

Muotikaupan liitto vaihtoi nimensä Fashion Finlandiksi vuonna 2019.

Fashion Finlandin pyrkimyksenä on kasvattaa muotikaupan näkyvyyttä ja arvostusta, tukea alan liiketoimintamahdollisuuksia sekä edistää muotialan yhteistyötä ja rakentaa muodin kulttuuria Suomessa.

Suomen Yrittäjät palkitsi Fashion Finlandin vuoden 2020 toimialajärjestönä.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus
Toimitus