Kuva: Pixhill
11.3.2023 klo 08:01
Uutinen

Gallup: Yleiselle ansioturvalle laaja tuki työelämästä – ”Tässä on kyse oikeudenmukaisuudesta”

Yleisellä ansioturvalla on vahva kannatus, kertoo Työelämägallup.

– Tässä on kyse oikeudenmukaisuudesta. On väärin, että ansioturva ei kuulu kaikille sitä rahoittaville, vaan vain kassojen jäsenille, sanoo toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä.

Sosiaaliturvaa halutaan laajalti uudistaa siten, että se kannustaa nykyistä enemmän työelämään.

Työllisistä 42 prosenttia pitää hyvänä yleistä ansioturvaa, joka antaisi ansiosidonnaisen turvan myös niille, jotka eivät ole työttömyyskassojen jäseniä. Yleistä ansioturvaa pitää huonona 34 prosenttia.

– Suomen Yrittäjät esittää, että työttömyysturvassa on siirryttävä yleiseen eli universaaliin turvaan ja yhden etuudenmaksajan malliin. Oikeus ansioetuuteen pitää olla jokaisella vakuutetulla, ei ainoastaan kassan jäsenmaksua maksavilla henkilöillä, Pentikäinen sanoo.

Työelämägallupissa erityisesti nuoret ja liittoihin kuulumattomat vaativat järjestelmän muuttamista.

– Nykymalli iskee erityisesti hauraimmassa työmarkkina-asemassa oleviin, jotka ovat usein nuoria. Moni luulee, että liiton jäsenyys tuo ansioturvan, eikä tätä väärää käsitystä haluta ammattiliitoissa edes oikoa, Pentikäinen ihmettelee.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.

Työttömyysturvaa porrastettava

Työttömyysturvaa halutaan laajalti uudistaa niin, että se kannustaa nykyistä enemmän ottamaan vastaan työtä.

Vielä laajemmin halutaan uudistaa sosiaaliturvaa niin, että se kannustaa ottamaan vastaan työtä. Selvä enemmistö (71 prosenttia) on sitä mieltä, että sosiaaliturvaa pitäisi uudistaa siten, että se kannustaisi nykyistä enemmän ottamaan vastaan työtä.

– Ihmiset tietävät, että maksamme liikaa siitä, kun on tekemättä työtä, ja verotamme liikaa sitä, kun tekee työtä. Tämä tappaa työhaluja ja murentaa koko hyvinvointivaltion taloudellista perustaa, Pentikäinen sanoo.

– Meillä on satojatuhansia työikäisiä työvoiman ulkopuolella. Monen heistä ei kannata tehdä työtä. Meillä ei ole siihen varaa kansakuntana. Suomalaisilla työpaikoilla on huutava pula työvoimasta

Enemmistö (59 prosenttia) työllisistä on sitä mieltä, että työttömyysturvaa pitäisi porrastaa siten, että se kannustaisi enemmän työn vastaanottamiseen.

Tutustu tuloksiin tästä.

Näin kysyttiin

Työelämägallupin toteutti Kantar Public Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta. Tutkimuksessa oli 1 511 vastaajaa, joista työllisiä 1 028 (palkansaajat, yrittäjät, lomautetut ja työttömät). 
Aineisto edustaa kohderyhmän työelämässä mukana olevia suomalaisia. 
Tutkimusaineisto on väestöedustava vastaajien sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan. 
Tutkimuksen kohderyhmä poimittu valtakunnallisesta Forum-nettipaneelista. 
Tulosten luottamusväli kokonaistuloksen (n=1 028) osalta on +- 3,1 prosenttiyksikköä 50 % tulostasolla. 
Kysely tehtiin 19.–26.1.2023.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus
Toimitus