6.3.2020 klo 13:49
Uutinen

Haminan Yrittäjät 125 vuotta 2020

Juhlavuoden kunniaksi haminalaiset yrittäjät kutsuvat kollegoja kylään, järjestävät juhlia, tilaisuuksia ja ”etkoja”, sekä keskustelevat aktiivisesti kaupungin johdon kanssa.

Haminan Yrittäjät ry täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 125 vuotta. Juhlavuosi käynnistettiin Talvifiestalla, jota vietettiin vuonna 2019 väliin jätettyjen pikkujoulujen sijaan helmikuun alussa. Fiestan areenana toimi Patu Patasen ylläpitämä persoonallinen Tullimakasiini Haminan Tervasaaressa. Yhteensä noin 50 yrittäjää, kutsuvierasta ja avecia nautti fiestassa Taverna Tervanarun valmistamasta herkullisesta texmex-tarjoilusta sekä kevyestä orkesterimusiikista.


Talvifiestaan osallistui sekä yrittäjäkonkareita että tuoreempia yrittäjiä.


Illan musisoinnista vastasi Pjongjang Cowboys -trio.

Helmikuussa yhdistys aloitti Kutsu kollegat kylään -kampanjan, jossa yrittäjät voivat kutsua yrittäjäkollegoja aamupalalle tutustumaan omaan yritykseen. Yrittäjän tarvitsee keittää valmiiksi vain kahvit ja teet, ja yhdistys tuo mukanaan aamupalatarvikkeet.

– Haminan Yrittäjissä on noin 260 jäsentä. Monet eivät kuitenkaan tunne toisiaan, joten tällä kampanjalla haluamme tutustuttaa yrittäjiä toisiinsa matalalla kynnyksellä. Kampanja sai innostuneen vastaanoton, ja maaliskuun alkupuoleen mennessä aamupala on nautittu jo kahdessa yrityksessä. Kevät ja alkukesä on täytetty aamupaloilla jo juhannukseen asti, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Nina Nylund.

Paikallinen vaikuttaminen ja yhteistyö jatkuu

Haminassa kokoonnutaan aamuisin myös vaikuttamisen ja yhteistyön merkeissä. Haminan kaupungin kehitysjohtaja Simo Kaksonen kutsui jo vuonna 2019 paikallisia yrittäjiä aamukahveille säännöllisesti. Tapaamiset jatkuvat vuoden 2020 aikana. Tilaisuuksissa keskustellaan vapaasti, millaista on yrittää Haminassa. Lisäksi tapaamisissa on ideoitu yhdessä toimintaa ja tuotteita tuleviin tapahtumiin, kuten elokuussa järjestettävään kansainvälisen Hamina Tattoo -sotilasmusiikkifestivaaliin.

Haminan kaupungintalolla avautui helmikuussa uusi Cursorin yritysneuvontapiste. Cursor on kutsunut yhdessä kaupungin kanssa yrittäjät tutustumaan tiloihin ja palveluihin. Juhlavuoden ohjelmaan tulee kuulumaan myös muun muassa perinteinen kaupunginvaltuutettujen ja yrittäjien risteily elokuussa, sekä järjestyksessään jo 14. Yrittäjän päivän seminaari Haminan ytimessä Raatihuoneella.

– Yrittäjän päivän seminaarin järjestelyt ovat hyvässä vauhdissa. Tänä vuonna seminaarin teemana on Hamina – maailmanluokan pikkukaupunki. Seminaariin on joka vuosi osallistunut noin 60 henkilöä, Nylund kertoo.

– Ennen seminaaria ehdimme vielä nauttia 30 vuotta täyttävästä Hamina Tattoosta. Sinnekin olemme suunnittelemassa juhlavuoden kunniaksi pieniä ”etkoja” yrittäjille.

Teksti: Anita Heikkinen
Kuvat: Haminan Yrittäjät