17.2.2020 klo 12:06
Uutinen

Hävikkiruokayritys keräsi kahden miljoonan euron sijoituksen – Sijoittajissa tunnettujen pelifirmojen nimiä

Hävikkiruoan verkkokauppa keräsi kaksi miljoonaa euroa enkelisijoittajilta. Nyt yhtiöön sijoittivat muun muassa Small Giant Gamesin Timo Soininen ja Rovion entinen toimitusjohtaja Mikael Hed.

Pääomasijoittaja on sijoitusyhtiö Thomasset.

Fiksu Ruoka Oy on suomalaisomisteinen yritys, joka sai alkunsa vuonna 2016. Pyrimme verkkokauppamme kautta vähentämään ruokahävikin määrää Suomessa ja samalla tarjoamaan asiakkaillemme laajan valikoiman edullista ruokaa sekä käyttötavaraa.

Fiksuruoka.fi oli neuvotellut myös kansainvälisten pääomasijoittajien kanssa rahoituksesta.

– Uskomme, että tarvitsemme sellaisen, kun avaamme uusia markkinoita. Nyt kun vielä keskitymme kasvuun Suomessa, enkelisijoittajat ovat meille yrittäjäystävällinen vaihtoehto. Sijoittajilla on meille kovaa osaamista annettavana, toimitusjohtaja Juhani Järvensivu kertoi Talouselämälle.

Startup-yhtiön liikevaihto oli vuonna 2018 1,3 miljoonaa euroa ja viime vuonna 3,7 miljoonaa.

Kuukausivolyymi noin 14000 pakettia

Verkkokauppa myy kuukausittain noin 14 000 pakettia eri puolelle Suomea ja toimituksia tulee 180 tavarantoimittajalta.

Vuonna 2016 perustetun yrityksen valikoima koostuu pääosin poisto- ja jäännöseristä, joita he ostavat suomalaisilta valmistajilta, maahantuojilta ja tukkuketjuilta. Fiksuruoka.fissä myytävät tuotteet ovat vaarassa tulla hävitetyiksi. Syynä voi olla esimerkiksi tuotteen poistuminen valikoimasta, uudistunut myyntipakkaus, liian suuri varasto tai lähestyvä parasta ennen -päiväys.

Järvensivun mukaan liiketoiminta on hyvin skaalautuvaa toimintaa. Fiksuruoka.fi kertoi syksyllä hyvittävänsä koko vuoden 2019 operatiivisen toiminnan hiilidioksidipäästöt tukemalla metsien hiilinielujen säilymistä.

toimitus (at) yrittajat.fi