Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtajisto: varapuheenjohtaja Jyrki Hakkarainen (vas.), puheenjohtaja Petri Salminen ja varapuheenjohtaja Jenni Parpala. Kuva: Emil Bobyrev
24.10.2022 klo 12:13
Uutinen

Heidät valittiin Suomen Yrittäjien johtoon – Lue koosteesta kaikki viikonlopun henkilövalinnat

Suomen Yrittäjät valitsi viikonlopun liittokokouksessaan yrittäjäjärjestön johdon seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi.

Suomen Yrittäjien liittokokous äänesti lauantaina Tampereella järjestölle puheenjohtajiston, jonka kaksivuotinen toimikausi alkoi heti.

Jyväskyläläinen Petri Salminen uudisti mandaattinsa Suomen Yrittäjien puheenjohtajana. Vaalin ensimmäisellä kierroksella ensimmäinen varapuheenjohtaja Anne Niemi sai 835 ääntä, Salminen 806 ääntä ja Petri Roininen 171 ääntä. Toisella äänestyskierroksella vastakkain olivat ensimmäisen kierroksen kaksi eniten ääniä saanutta. Salminen voitti toisella kierroksella Niemen äänin 962-855.

Yrittäjäjärjestön kahdelle varapuheenjohtajan paikalle oli neljä ehdokasta. Äänestyksessä Jyrki Hakkarainen sai 1 157 ääntä, Jenni Parpala 1 147 ääntä, Anne Niemi 710 ääntä ja Jukka Hurrila 618 ääntä. Varapuheenjohtajiksi valituista kiskolainen Hakkarainen sai jatkokauden ja vaasalainen Parpala nousi uutena mukaan puheenjohtajistoon.

Mari Laaksonen valittiin lauantaina Yrittäjien valtuuston puheenjohtajaksi. Janne Vuorinen on valtuuston uusi varapuheenjohtaja. Kuva: Emil Bobyrev

Suomen Yrittäjien valtuuston puheenjohtajaksi valittiin helsinkiläinen Mari Laaksonen. Hän voitti äänestyksessä Andreas Ögårdin äänin 1 422-374. Laaksonen oli aiemmin valtuuston varapuheenjohtaja.

Valtuuston uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin Janne Vuorinen Pirkanmaalta 1 024 äänellä. Hänen vastaehdokkaansa Mikko Sundell sai 761 ääntä.

Koko 75-jäsenisen Yrittäjien valtuuston kokoonpanon voi katsoa tästä.