10.5.2022 klo 08:58
Uutinen

Helena Riihitupa on Pirkanmaan vuoden nuori yrittäjä

Pandemia-aikana toteutetut rohkeat rekrytoinnit ja palvelutuotekehittely siivittivät Helena Riihitupa Oy:n liikevaihdon lähes sadan prosentin kasvuun. Periksiantamaton ja innovatiivinen työote toi Riihituvalle Pirkanmaan Vuoden Nuori Yrittäjä – tunnustuksen.

Tapahtumahenkilöstön välittämiseen ja asiakashankintaan erikoistuneen Helena Riihitupa Oy:n tulevaisuus näytti pandemian kynnyksellä synkältä: oman liiketoiminnan harjoittamisesta tuli kokoontumisrajoitusten ja peruuntuneiden tapahtumien vuoksi käytännössä mahdotonta. Oli keksittävä jotakin uutta, pian.

– Yrittäjänä vietin lukuisia unettomia öitä sitä kaikkea pohtiessa. Pahinta kaikessa oli epätietoisuus tulevasta. Lopulta kuitenkin rohkeudella, pelottomalla asenteella, tiimityöllä ja siihen panostamisella onnistuimme kääntämään tapahtuma-alan ja yleisen maailmantilanteen kauheat koettelemukset kasvun ajaksi, kertoo Helena Riihitupa Oy:n yrittäjä Helena Riihitupa.

Riihituvan rinnalla matkaa taittanut yrityksen projektijohtaja Tiina Stork ilmoitti Riihituvan mukaan Vuoden Nuori Yrittäjä -mittelöön. Vuosittain jaettavan palkinnon saajasta päättää alle 36-vuotiaista yrittäjistä koostuva Pirkanmaan nuorten yrittäjien johtoryhmä. Johtoryhmä vakuuttui Riihituvan kulkemasta yrittäjätaipaleesta.

– Yrittäjä Helena Riihitupa on osoittanut ainutlaatuista periksiantamattomuutta ja innovatiivisutta, joka ansaitsee tulla palkituksi. Yritys oli toiminut osakeyhtiömuotoisena vasta kaksi tilikautta, kun koronapandemia kolkutti ovella ja vei tapahtuma-alan kuolioon lähes kahdeksi vuodeksi, Pirkanmaan nuorten yrittäjien johtoryhmä lausuu ja jatkaa:

– Yrittäjä ei lamaantunut, vaan voimaantui kehittämään yrityksensä palveluvalikoimaa sen hetkiset rajoitteet huomioiden. Yrittäjä ei kuitenkaan luopunut tavoitteestaan työllistää myös muita ja sen myötä kasvaa yhdeksi Suomen suurimmista ja parhaista messutyöskentelyyn keskittyneistä promootiotoimistoista.

Ensin sekä ehdokkuus että myöhemmin myös voitto tulivat Riihituvalle täytenä yllätyksenä.

– Vaikka tiedän miten upea kasvutarina meillä on tässä täydessä vauhdissa, en siltikään voinut kuvitella voittavani, koska Pirkanmaa on täynnä niin valtavan hienoja yrityksiä ja yrittäjiä. Kun sain soiton voitosta, olin aivan sanaton, liikuttunut ja kiitollinen. Samalla sydämeni täytti ylpeys ja sillä hetkellä minulle jotenkin vasta konkretisoitui ja kirkastui, mitä on tullut saavutettua muutosten pyörteissä. Tunnustus tuo ihan uudenlaista merkitystä kaikkeen tekemiseen. Hienoin hetki koko yrittäjätaipaleellani, hän sanoo.

Asiakasymmärrys auttoi luomaan uutta

Jo kymmenen vuotta sitten toiminimiyrittäjänä aloittanut ja aluksi vain itsensä työllistänyt Riihitupa näki aikanaan markkinaraon nimenomaan ammattitapahtumissa. Liiketoiminta kasvoi ja yritys erikoistui vahvasti konealan sekä rakentamisen ja asumisen teemoihin. Näillä aloilla toimineiden yritysten kanssa jo pidempään työskennelleenä Riihitupa ammensi inspiraatiota uusiin palveluihin omien asiakasyritystensä tarpeista.

– Messut ovat monille yrityksille vuoden merkittävin markkinointitapahtuma, jossa hankitaan uusia kontakteja ja lyödään aluille yhteistyökumppanuuksia. Kun nämä tärkeät tapahtumat peruttiin, heräsi vilpitön huoli omien asiakkaiden puolesta siinä missä oman yrityksenkin puolesta, Riihitupa muistelee.

Riihitupa piti kollegojensa kanssa muutaman totisen palaverin ja jo parissa viikossa lanseerattiin kaksi uutta palvelua: puhelinprojektit ja videotuotantojen suunnittelu asiakkaille.

– Ymmärrys asiakkaidemme liiketoiminnasta ja tarpeista oli puolellamme. Rajasimme tarkkaan toimialaluokat ja kohderyhmät ja toteutimme puhelintyönä sen B2B asiakaspuolen kontaktoinnin ja asiakashankinnan, jota me normaalisti messuilla teemme ohikulkevasta ihmismassasta, Riihitupa kertoo.

Loikan uuteen ja tuntemattomaan mahdollistivat Riihituvan uskolliset asiakkaat, jotka kokeilivat ennakkoluulottomasti uusia palveluita. Puhelinprojekteihin kiinnitettiin kokeneimmat promoottorit, ja videoproduktioita alettiin tuottaa yhdessä oman kumppaniverkoston kautta. Toimeksiantojen avulla myös tapahtuma-alan freelancerit saivat töitä tehdäkseen.

– Vaikka uskoin lujasti omaan tekemiseemme, olin asiakasyrityksillemme alusta saakka rehellinen ja kerroin kiertelemättä ja kaartelematta, että nyt pilotoidaan, kokeillaan ja katsotaan, että toimiiko. Kun ensimmäiset projektit saatiin läpivietyä ja asiakkailta palaute ja jatkotilaukset yhteistyölle, niin kyllä nousi tunteet pintaan, Riihitupa sanoo.

Kun kehitystyö alkoi kantaa hedelmää, Riihituvan visio tulevasta, entistä monipuolisempia palveluita tarjoavasta promootiotoimistosta kirkastui. Hän rekrytoi yritykselle operatiivisen johtajan ja kaksi uutta projektipäällikköä. Kolmas ja uusin projektipäällikkökiinnitys tehtiin tämän toukokuun alussa.

– Olimme tilanteessa, jossa oma henkilökunta olisi kaiken järjen mukaan pitänyt lomauttaa. Näimme tilanteen kuitenkin toisin ja halusimme palkata uusia vahvistuksia sekä monipuolistaa omaa osaamistamme, hän kiteyttää.

Rohkeus ja luovuus palkittiin: yritys saavutti miljoonan euron liikevaihdon toiminnan pysyessä kannatavana.

Photographer: Timka Seppänen / Solid Photo

Fyysisten tapahtumien oheispalvelut tulivat jäädäkseen

Pandemian hiipuessa messuhallien ovet aukenevat taas kävijöille ja näytteilleasettajille. Tapahtumakansa tulee peräänkuuluttamaan ennenkaikkea aitoja ja välittömiä kohtaamisia, mutta oheispalvelut ovat tulleet jäädäkseen.

– Fyysisen tapahtuman rinnalla tullaan jatkossa tarjoamaan erilaisia palveluita streameista webinaareihin, jotka mahdollistavat messukokemuksen myös heille, jotka eivät syystä tai toisesta pääse paikan päälle. Lisäksi liikkuvan kuvan avulla voimme sekä markkinoida tapahtumaa ennalta että toteuttaa laadukasta ja mieleenpainuvaa jälkimarkkinointia, Riihitupa tietää.

Vaikka Helena Riihitupa Oy:ssa ollaan aina valtavan kehistysmyönteisiä ja uudistushenkisiä, nyt on aika katsoa hetki aikaansaannoksia.

– Luomisprosessi oli melkoinen puristus ja pystymme nyt palvelemaan omat asiakkaamme kokonaisvaltaisemmin kuin koskaan ennen. Olemme valtavan ylpeitä omasta palvelupaletistamme, mutta aktiivisen uuden luomisen sijaan keskitymme seuraavaksi henkilöstötyytyväisyyteen. Teimme

promoottoreillemme alkuvuodesta tyytyväisyyskyselyn, ja haluamme asettaa tekijöidemme tarpeet ja tunteet hetkeksi kehitystyön keskiöön. Uskon, että se auttaa meitä, alamme parhaita, olemaan entistäkin parempia, Riihitupa lataa.

Pirkanmaan Vuoden nuorena yrittäjänä hän haluaa nostaa jalustalle ennenkaikkea kollegoitaan, mutta myös uusiin palveluihin rohkeasti luottaneita asiakkaita.

– Lämpimät kiitokset kuuluvat monelle taholle, mutta ihka ensimmäisenä omalle henkilöstöllemme. Tiimistämme Henriikka Riihitupa sekä Tiina Stork olivat rinnallani, kun korona iski. Heillä on siis tietenkin erityinen rooli siinä hetkessä, kun piti pyyhkiä pettymyksen kyyneleet. Sittemmin rivimme ovat kasvaneet peräti viidellä henkilöllä. Kiitos myös kaikille projektiluontoisesti töitä tehneille, jotka ovat antaneet keikoilla ja toimeksiannoissa parastaan. He ovat asiakastyytyväisyyden säilyttämisessä äärimmäisen tärkeässä roolissa. Ilman asiakkaita ei olisi liiketoimintaa, joten en voi kylliksi kiittää niitä yrityksiä, joita olemme saaneet palvella. Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille, ja kiitos tietenkin perheelle ja ystäville tuesta sekä tsempeistä. Kiitos jokaiselle, joka on ollut matkassa mukana, Riihitupa luettelee.

Lue myös tuore Pirkanmaan Yrittäjä lehden artikkeli Helenasta –>
***
Lisätiedot:
Helena Riihitupa, Helena Riihitupa Oy, helena@riihitupa.com, p. 040 847 8650

Lisätietoja palkinnosta:
Kimmo Pesola, Pirkanmaan Yrittäjät ry, kimmo.pesola@yrittajat.fi tai 050 599 5626