9.6.2017 klo 17:43
Uutinen

Helsinki-päivää juhlitaan tänä vuonna kaksi päivää – yrityksiä mukana juhlinnassa

Helsinki-päivä on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden ohjelmaa ja sen kunniaksi tänä vuonna juhlitaan kahden päivän ajan 11. ja 12.6. Juhlat käynnistyvät sunnuntaina ja jatkuvat ympäri kaupunkia lähes 200 tapahtuman voimin pitkälle maanantai-iltaan. Paikalliset yrittäjät ovat juhlassa mukana.

Tuore pormestari Jan Vapaavuori odottaa ensimmäistä Helsinki-päiväänsä innolla:

”On ilo ja kunnia päästä isännöimään jo 58 vuoden ajan järjestettyjä perinteisiä aamukahveja ja tapaamaan kanssakaupunkilaisia.”

Vapaavuoren päivään kuuluu Senaatintorilla kello 9–11 järjestettävien aamukahvien lisäksi tervehdyskäynti ensimmäisen kaupungin syntymäpäivänä syntyneen helsinkiläisvauvan luona. Onpa töölöläinen pormestari myös ehdolla Stadin kundiksi Stadin Slangi ry:n järjestämässä Stadin friidu ja kundi -kilpailussa. Voittaja selviää Espan lavalla kello 9.30 alkavassa tapahtumassa, jossa titteleistä kilpailevat Vapaavuoren lisäksi muun muassa Jörn Donner, Vesa-Matti Loiri, Irja Askola ja Pirkko Saisio.

Helsinki-päivän entistäkin monipuolisempi ohjelmisto on suurelta osin kaupunkilaisten talkootyön ansiota ja siinä näkyy Suomen 100-vuotisjuhla monella tapaa. Satavuotias helsinkiläinen teräsmies Torsten Liljeberg nostaa kartanon ensimmäiset varhaisperunat Herttoniemessä, kaupungintalon juhlasalissa kokoonnutaan yhteislaulutilaisuuteen, jonka ohjelmisto koostuu kappaleista Suomen itsenäisyyden ajalta, ja 40 Stefan Lindforsin muotoilemaa hyljeveistosta valloittavat Senaatintorin juhlan kunniaksi.

Sunnuntain ohjelmassa painottuvat lapsiperheille suunnatut tapahtumat ja maanantaina tarjolla on kaikille kaupunkilaisille muun muassa perinteisiä klassikko-ohjelmanumeroita sekä täysin uusia tapahtumia. Koko ohjelma löytyy osoitteesta www.helsinkipäivä.fi, jonne voi myös koota oman suosikkilistansa ja jakaa sen kavereiden kanssa. Kaikkiin päivän tapahtumiin on vapaa pääsy. Kuulovammaisia palvelee viittomakielen tulkki, joka on paikalla seuraavissa tapahtumissa: Helsinki-päivän avaus ja aamukahvit Senaatintorilla klo 9 sekä Stadin friidun ja kundin julkistus Espan lavalla noin klo 11.15.

Paikalliset yritykset mukana juhlahumussa

Kahden päivän ajan on mahdollista päästä kokeilemaan paikallisten yritysten mielenkiintoisia palveluita. Sunnuntaina 11.6. Korjaamo isännöi Kesäjuhlia, None Shop Oy viettää avajaisia, Pikku Roba, Isot Bileet -korttelijuhla kokoaa kaupunkilaisia yhteen ja CrossFitiä voi testata maksutta CrossFit Central Helsingissä.

Maanantaina 12.6. juhlat jatkuu muun muassa Ravintola Polun avajaisten, Hakaniemen Hallin tapahtumien, Vanhan Kauppahallin Maiskiaisten ja Gymi Herttoniemen Parkour-bileiden merkeissä.

Helsinki-päivää on vietetty vuodesta 1959 lähtien. Aloitteen nimikkopäivän vietosta teki Helsinki-Seura. Kuningas Kustaa Vaasa perusti Helsingin Vantaanjoen suulle 12. kesäkuuta 1550.

Lisätietoja Helsinki-päivästä:

tapahtumatuottaja
Marianne Saukkonen
Helsinki Marketing
puh. 09 310 25705
marianne.saukkonen @ hel.fi

Anna Kanervirta
Tiedotussihteeri
Helsingin kaupunginkanslia
anna.kanervirta @ hel.fi
puh. 09 310 36953

Lähde: Helsingin kaupunki

Kuva: Jussi Hellsten