Kuva: Getty Images
14.1.2022 klo 15:02
Uutinen

HS: Yrityksille ehkä uusi 200 miljoonan euron tukipaketti, työttömyysturva tulee uudelleen hakuun

Helsingin Sanomat uutisoi, että hallituksen koronanyrkki valmistelee mahdollisesti uutta, 200 miljoonan euron tukipakettia yrityksille. Siihen sisältyisi HS:n lähteiden mukaan uudelleen myös yrittäjien työmarkkinatuki, joka päättyi marraskuun lopussa.

HS:n lähteet: Hallituksen koronanyrkki linjannee tänään uudesta tukipaketista yrityksille, mutta ei välttämättä ravintolasulusta

Hallituksen koronaministerityöryhmä kokoontui perjantaina käsittelemään rajoitus- ja tukitoimia. HS:n tietojen mukaan ravintolasulusta päättäminen siirtyy ehkä ensi viikolle.

Työryhmä saattaa päättää ja myös tiedottaa tänään uudesta koronatukipaketista, johon kuuluu muun muassa kustannustukipaketti sulkemiskorvauksineen. Tukipaketin suuruudeksi on arvioitu noin 200 miljoonaa euroa.

HS:n tietojen mukaan paketissa esitetään, että yrittäjät saisivat takaisin oikeuden hakea työttömyyskorvausta koronapandemian nojalla. Mahdollisuus päättyi 30. marraskuuta.

Toimitus
Toimitus