29.11.2017 klo 14:12
Uutinen

”Hupparihörhö” keskittyy Slushissa privaattibileisiin: ”En usko pitchaamiseen”

Hupparihörhönä tunnettu startup-yrittäjä Sami Kuusela harmittelee, että tämän vuoden Slush-tapahtuma tulee kolme viikkoa etuajassa.

Sami Kuusela on pannut merkille, että sijoittajat ovat jatkuvasti kiinnostuneempia suomalaisista yrityksistä.

– Ala menee vauhdilla eteenpäin ja Suomi otetaan yhä enemmän tosissaan sijoittajien keskuudessa.

Miehen oma yritys Underhood on miehen mukaan ”mukavassa vaiheessa”.

– Olemme skaalauksen kynnyksellä. Yrittäminen on yleensä jatkuvaa pettymistä, mutta nyt olemme pienessä nousukiidossa. Myynnit ovat käynnistyneet ja asiakkaat tykkäävät ostamastaan, mutta voluumi on vielä maltillista, Kuusela sanoo ja viittaa esimerkiksi Underhoodin tarjoamiin robotin tekemiin konsulttiraportteihin.

Slushiin hän ei lähde pitämään mainospuheita.

– Kyllähän omasta tuotteesta täytyy pitää meteliä, mutta en usko pitchaamiseen. En ole koskaan osallistunut yhteenkään pitchauskisaan eikä minulla ole sijoituskalvosettiä. En halua lähteä selittelemään jotain pääomasijoittajille, mieluummin kerron oikeista myyntiluvuista ja yhteistyökumppaneista.

Sellaisista ei ole aivan vielä kerrottavaa Underhoodin osalta. Kuusela harmitteleekin, että Slush tulee tänä vuonna muutaman viikon liian aikaisin.

– Voi olla muutamasta viikosta kiinni, että bisnes alkaa kunnolla paisumaan ja kasvamaan. Tämä on jännä tilanne. Energiaa on hulluna.

”Älä pyytele tai anele”

Kuusela ei kannusta juoksemaan sijoittajien perässä ja vetämään hihasta jokaisessa mahdollisessa välissä.

– Kukaan ei halua, että jotain tyrkytetään. Blogissani olen verrannut sellaista toimintaa baaripokailuun. Jos joku surkuttelee, ettei ole ollut mitään sutinaa vuoteen, ei sitä sutinaa varmasti tule. Jos sen sijaan sanot, että asetu riviin tai väistä, sellainen kiinnostaa. Ei pidä pyydellä tai anella.

Slushissa Kuusela osallistuu useampiin yksityisiin iltajuhliin, jossa hän toimii isäntänä ulkomaalaisille vieraille.

– Tapaan ihmisiä, jotka ovat tulleet tutuiksi ulkomailla. Voi olla, että iltahommissa tapaan sellaisia tyyppejä, jotka voisivat aidosti kiinnostua Underhoodista.

Slush-tapahtuma käynnistyy Helsingissä huomenna. Yrittäjäsanomat raportoi paikan päällä kiinnostavista yrittäjätarinoista.

Kuva: Sami Kuuselan albumi

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi