15.12.2017 klo 12:26
Uutinen

HYNY:n vuoden 2018 hallitukseen kolme uutta nuorta – Puheenjohtajana jatkaa Sanni Kaikkonen

Helsingin Yrittäjien Nuoret Yrittäjät valitsi syyskokouksessa 13.12.2017 verkostolle uuden hallituksen. Kokoonpanossa jatkaa kuusi edellisen vuoden edustajaa, joiden lisäksi hallitukseen tuli mukaan kolme uutta nuorta yrittäjää.

HYNY:n puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Sanni Kaikkonen (Sunnyone Promotion Oy). Kaikkonen on toiminut HYNY:n puheenjohtana vuonna 2017 ja sitä ennen edustanut hallituksen jäsenenä. Helsingin Yrittäjien aluejärjestön vuoden 2018 puheenjohtaja Mari Laaksonen kukitti uudelleen valitun Kaikkosen HYNY:n syyskokouksessa 13.12.2017 NewCo Yrityslinnassa.

Helsinkiläisten nuorten yrittäjien verkoston hallitukseen valittiin seuraavat edustajat:

Pinja Bruun
Aino Jolkkonen
Heikki Järvinen
Sanni Kaikkonen
Harri Kolehmainen (uusi)
Minna Nikkilä (uusi)
Pekka Nurmela
Joni Pakanen
Atte Pohjanmaa (uusi)

Uuden hallituksen yhteystiedot julkaistaan vuoden 2018 alussa HYNY:n kotisivuilla. Helsingin Yrittäjien toimistolla nuorten yrittäjien toimintaa koordinoi Nina Salminen, nina.salminen @ yrittajat.fi.

Kuva: Jaana Tihtonen