Museonjohtaja Pauli Sivonen
23.2.2022 klo 10:07
Uutinen

Lounasvieraana museojohtaja Pauli Sivonen

Tapaamisemme sovitaan Pauli Sivosen työpaikalle Gösta-museoon. Museon kartano-osa valmistui vuorineuvos Gösta Serlachiuksen edustuskodiksi vuonna 1935. Arkkitehti Jarl Eklundin piirtämän punatiilisen rakennuksen alakerta on palvellut museona vuodesta 1945 lähtien. Museo oli tuolloin maamme kahdeksas taidemuseo. Koko rakennus otettiin taidemuseokäyttöön vuonna 1984. Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelmat tunnetaan Suomen kultakauden mestareiden teoksista ja Suomen oloissa harvinaisesta vanhan eurooppalaisen maalaustaiteen kokoelmasta.

Taidemuseo Göstan yhteydessä toimii puuarkkitehtuuria edustavassa laajennusosassa Paviljonki, jonka tiloissa monipuoliset näyttelytilat ja Ravintola Gösta, jonka vieraamme siis valitsi lounaspaikakseen. Lounaslistalta Pauli valitsi annoksen, joka sisälsi grillattua maissikananrintaa, sahramirisottoa ja kesäkurpitsaa. Valinta osoittautui herkulliseksi ja maittavaksi. Metsästystä harrastavan vieraamme keittiössä valmistuu usein erilaisia riistaruokia. Myös italialainen keittiö on Paulin mieleen.

Vuoden 2021 kokemukset ja onnistumiset

Kesä 2021 oli ennätysvuosi kävijämäärältään. Yli 150 000 vierailijaa tutustui maailman kuuluisamman katutaiteilijan näyttelyyn Banksy.a visual protest muiden esillä olleiden näyttelyiden ohella.

–Varmasti kotimaanmatkailun kasvu pandemia-aikana oli yksi syy hyvään kävijämäärään onnistuneen näyttelyvalinnan lisäksi, toteaa Pauli Sivonen.

Museon talous ei ole suoranaisesti riippuvainen kävijämäärästä, sillä museon rahoituksesta vastaa Serlachiuksen Taidesäätiö, joka on perustettu 1933. Museon asiakasvirta tulee pääosin Uudeltamaalta. Museovieraista jopa 40 prosenttia saapuu sieltä. Kotimaakunta jää hyväksi kakkoseksi, sillä Pirkanmaan osuus kävijöistä on noin 30 prosenttia.

Ravintola Gösta lounas
RAVINTOLA GÖSTAN lounaalla oli tarjolla grillattua maissikanaa ja sahramirisottoa

Kesällä 2022 esillä Vahvat Naiset

Tulevaan kesään on valmistauduttu huolella, vaikka korona-aika onkin teettänyt runsaasti työtä näyttelyiden siirtojen ja esilläoloaikojen suhteen. Kesän teemana ovat Vahvat Naiset eli kolmen englantilaisen ja irlantilaisen naistaiteilijan näyttely.

Ravintola Gösta järjestää myös Mänttä Food Festival-tapahtuman, jonne tulee ulkolaisia huippukokkeja näyttämään osaamistaan.

Pauli Sivonen
VUODEN ENSIMMÄINEN lounasvieras oli Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen

Nopeat kysymykset

Maittavan lounaan jälkiruokana nautimme kupposet kahvia ja samalla vieraamme sai vastattavakseen nopeat kysymykset:

Mieleisin vuodenaika – alkusyksy

Sähköauto – juuri hankimme museon käyttöön

Hoitajien rokotuspakko – pakko huono, mutta vastuullisuutta kaipaan

Parasta talvessa – rauhallisempi rytmi

Airpark – ei meidän hankkeemme

Viimeksi luin – Karl Grimbergin mammuttiteosta (22 osaa) ”Kansojen historia

Kuka?

LOUNASVIERAS: Pauli Sivonen, Serlachius-museoiden johtaja

ASUU: Vilppulassa

PERHE: kaksi tytärtä, Verna ja Karla

HARRASTUKSET: lukeminen, metsästys, musiikki monin tavoin

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 1.2.2022

Kari Tolonen