1.8.2017 klo 10:35
Uutinen

Ilmaista näkyvyyttä tarjolla

Elävä Maaseutu –messut ovat vajaan kuukauden päästä ja messutohina alkaa olla kuumimmillaan. Joroisten Yrittäjät ry on ollut vahvasti mukana järjestelyissä ja näkyy myös messuilla. Osastomme on liikkeellä ajatuksella ”Kaikkea tätä meillä Joroisissa on ja tätä osaamme” ja tarkoituksena on kertoa kuin monenlaisia eri alojen yrityksiä meidän jäsenistöstämme löytyy.

Tarjoamme nyt teille mahdollisuutta osallistua osastollemme. Voit toimittaa Riikka- Piikkaan A4 kokoisen lapun yrityksestäsi ja sen toiminnasta. Lapun voit toteuttaa vapaasti eri tekniikoilla ( kunhan on kiinnitettävissä kangas seinään esim, neuloilla) ja sisällön voit päättää itse. Toimita materiaali viimeistään 15.8.!

Messuilla vierailevat voivat tutustua yrityksiin ja mahdollisesti antaa suoraa palautetta yrityskohtaisesti. Mikäli esittelijöita saadaan mukavasti niin järjestämme myös jonkun ”Paras Yritys” kisan viime messujen tapaan” Kamppanja on jäsenille maksuton ja näkyvyyttä olisi nyt tarjolla koko päiväksi, joten kannattaa tarttua tilaisuuteen!

Vastaajien kesken arvotaan kaksi pääsylippua Venetsialais-iltaan.

Ps. Osastolla voi myös liittyä jäseneksi ja jos tunnet jonkun kollegan, jota sellanen on mietityttänyt, niin nyt on aika toimia. Tarjoamme sekä suosittelijalle (jo jäsen), että uudelle messuille liittyvälle jäsenelle liput Venetsialaisiin!

Messusuunnitelmien etenemistä voit seurata osoitteessa elavamaaseutu.fi ja messupaikkojakin on vielä saatavilla nopeille!

Lisätietoja Päiviltä- p. 044 97 30 3014