19.1.2020 klo 14:59
Uutinen

Imatra Seudun Yrittäjät ry on ehdolla kahdessa eri kategoriassa

Imatran Seudun Yrittäjät on ehdolla kategoriassa vuoden paikallisyhdistys 200-500 jäsentä sekä Vuoden viestijä -kategoriassa.

Imatran Seudun Yrittäjät toimii kahden kunnan alueella, Imatran kaupungin ja Rautjärven kunnan.

Olemme hakeneet aktiivisesti uusia toimintamalleja jäsenistömme tavoittamiseen. Hyväksi havaituista asioista pidetään kiinni ja tiedottamista viedään enenevissä määrin digitaalisiin kanaviin. Jäseniä kehotamme jatkuvasti kertomaan, mitä voisimme tehdä heidän eteensä ja minkälaisia tilaisuuksia meidän toivotaan järjestävän.

Kaupunginjohtajan ja kunnanjohtajan aamukahvilaisuudet ovat muodostuneet yrittäjien keskuudessa jo traditioksi. Imatran kaupungin suuntaan yhteistyötä on jatkuvasti parannettu lisäämällä kanssakäymistä kaupungin luottamushenkilöiden ja virkamiesten kanssa. Muita tapahtumia järjestetään paljon, mielellään yhteistyössä alueen eri toimijoiden kanssa. Viimeisimpänä esimerkkinä Yrittäjien ja Ketterän yhteistyössä toteutettu Mestis-ottelu yrittäjät teemalla.