IHL-Turva
4.11.2021 klo 17:01
Uutinen

Itä-Helsingistä valtakunnalliseksi ja palkituksi turva-alan toimijaksi

Yli 50 vuotta Itä-Helsingissä toiminut lukitusalan konkari Itä-Helsingin Lukko vaihtaa nimensä IHL-Turvaksi ja identiteetti kääntyy lukitusyrityksestä turva-alan valtakunnalliseksi toimijaksi.

Tuollainen tiedote julkistettiin syyskuun 2021 loppupuolella, mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin.

Vuonna 2020 Itä-Helsingin Lukko Oy olisi juhlinut 50-vuotista taivaltaan isoin juhlin ja kaikki oli jo Stansvikiin suunniteltu, mutta sitten korona tuli ja sotki suunnitelmat. Loppuvuoteen 2020 osui myös muutto uusiin ja isompiin tiloihin Itäkeskuksesta Herttoniemeen. Monelle vuosien varrella tutuksi tulleet tilat Kauppakartanonkadulla jäivät taa ja uusi sijainti autoliikkeiden keskellä on jo ainakin alan ammattilaisille tuttu. Ja ne avajaisjuhlallisuudetkin sitten jäivät pandemian vuoksi pitämättä. Korona hiljensi myymälän Itäkeskuksessa ja muutto laitettiin hetkeksi jäihin, mutta lopulta muutto ja myymälän ovien auki pitäminen kannattivat. Asentajat ja huoltomiehet tarvitsivat kuitenkin päivittäin tuotteet, avun ja palvelun. Tällä päätöksellä idettiin myös kiinni erinomaisesta asiakaspalvelusta, mihin tämän yrityksen kohdalla on vuosien saatossa totuttu.

Tarina, joka on alkanut vuonna 1970 tammisalolaisessa kellarissa on kehittynyt nyt kolmannen sukupolven myötä useiden miljoonien eurojen kannattavaksi liiketoiminnaksi. Tarinasta on kirjoitettu hauska ja napakka historiikki ja sen voi lukaista vaikka asiakaskäynnillä Herttoniemen liikkeessä.

Ja onneksi hyvä tekeminen palkitaan, on sitten pandemia tai ei. Itä-Helsingin Lukko palkittiin vuonna 2020 vuoden Turvallisuusyrityksenä sekä turva-alan vuoden Turvaurakoitsijana. Tästä kiitos kuuluu dynaamiselle yrittäjäkaksikolle, sisaruksille Tiia Kuparinen ja Katri Koskela (kuvassa), jotka ovat kehittäneet ja innovoineet yrityksen toimintaa vahvasti kehittäen ja uudistaen. Tiian ja Katrin osaamisalueet tukevat hyvin toisiaan ja ideoita pursuaa ja energiaa riittää. Myös Tiian aviomies vaihtoi vuosi sitten alalle ja kouluttautuu parhaillaan lukkosepäksi.

Koko toimiala on kovassa muutoksessa vaatimustason kasvaessa, lukitus- ja turva-alan sähköistymisen sekä myös alan konsolidoitumisen myötä. Esimerkiksi ruotsalaisyritykset käyvät Suomessa turva-alan yritysostoksilla. 

Perinteisen lukituspalvelun rinnalle on noussut yhä isompaan rooliin esim. erilaiset integraatiot taloautomaatio- ja kulunvalvontajärjestelmiin. Lukitus sähköistyy, tästä hyvänä esimerkkinä yrityksen edustamat tuotemerkit iLOQ ja Abloyn PULSE. Asentajilta ja koko henkilökunnalta vaaditaan uuden oppimista ja koulutusta koko ajan. Ja kun tähän laitetaan vielä päälle sisarusten visiot tulevaisuuden suhteen, on selvää, että nimen vaihto Itä-Helsingin Lukosta IHL-Turvaksi oli looginen ratkaisu. 

Ja valomainostoimittaja kiittää sillä juuri äskettäin uuden toimipaikan seinälle saadut uudet Itä-Helsingin Lukko-valomainokset saavat saman tien paikan yrityksen ”museotavaroiden joukosta” ja uudet IHL-Turva valomainokset ja muun muassa uudet nettisivut näkevät päivän valon vielä vuoden 2021 aikana. 

Teksti: Juha Pölönen
Kuva: IHL-Turva