2.5.2023 klo 11:29
Uutinen

Jani Himanko kasvoi Korsupurolta Keski-Suomen kalastusmatkailun kantavaksi voimaksi

Kalastusopas-matkailuyrittäjä Jani Himanko on tehnyt pitkän uran keskisuomalaisessa ja kansainvälisessä kalastusmatkailussa. Yrittäjän taipaleeseen on mahtunut kaikenlaisia käänteitä, mutta polte kalastukseen on ja pysyy.

Himangon yrittäjätarina on klassinen esimerkki, että sydämen ääntä ei järkipuhe voita. Lapsena tädin Korsupuro-mökiltä alkunsa saanut kalastusharrastus on kantanut elämän karikoissa. Myös teini-ikäisenä, kun kaverit suuntasivat pussikaljojen kanssa puistoon, ja kalavehkeiden kanssa heiluvaa Himankoa katsottiin vähän kieroon.

-Mopomatka Jyväskylästä Sumiaisiin ja takaisin vavat reiden alla ei ollut mikään ongelma, Himanko nauraa.

Tunnelatauksesta kertoo myös se, että Himangon koskikalastus sai maaniset mittasuhteet hänen nähtyään vuonna 1992 ilmestyneen Robert Redfordin ohjaaman ja Brad Pittin tähdittämän draamaelokuvan A River Runs Through It (Ja keskellä virtaa joki), jonka hän on sittemmin katsonut ainakin 40 kertaa. Sattumalta samaan aikaan käynnistyi perhokalastusbuumi laajemminkin. Keski-Suomen koskia koluttiin ahkerasti ja syttyi ajatus harrastuksen muuttamisesta ammatiksi.

-Katsottiin siinä Varjolan tilalla Kuusaankoskella Happosen Juhan opastustouhuja ja keksittiin, että tuossahan voisi olla ideaa, Himanko muistelee.

Vilppulassa järjestetty vuoden pituinen matkailukalastusoppaan kurssin aherrettiin palkkatyön ohessa. Himanko loisti A-lehtien puhelinmyyjänä, mutta valmistuessaan 25-vuotiaana kalastusoppaaksi, oli tulevaisuuden näkymät jossain muussa kuin Apu- ja Avotakka-lehtien myymisessä.

-Silloin annoin itselleni viisi vuotta aikaa ja päätin, että kolmekymppisenä minun pitää elättää itseni opashommilla.

Päätöstä vauhditti A-lehtien tähtimyyjien valmennusohjelma, johon Himanko valittiin. Valmennuksessa psyykattiin ulos myyjien syvimpiä motivaattoreita.

-Siinä tajusin, että tämä ei ainakaan ole sitä mitä haluan, ja irtisanouduin seuraavalla viikolla.

Kalastusopasyrittäjän alkutaival oli enemmän tai vähemmän sitkuttelua. Herneahot aloittivat samaan aikaan pyörittää Kapeenkosken kalastusmatkailua ja Kuusaankoski vakiinnutti suosiotaan. Kalastusoppaan elätti vuodenvaihteen venäläiset matkailijat ja kesäsesonki.

-Täydennyshommina tein kalastusohjelmia televisioon ja lehtijuttuja kalastuslehtiin. Tili tuli pienistä puroista ja jotenkin sitä pärjättiin.

Hiljaisina talvikausina Himangon saattoi bongata viikonloppuisin asiakaspalvelutyössä Prisman lihatiskiltä tai Kalakarin kalatiskiltä.

-Sielläkin kirjoittelin asiakkaiden välissä opastusten laskelmia ja tarjouksia käärepaperiin, ja vannotin työkavereita heittämästä niitä roskiin!

Yritystoiminnan suunnitelma onnistui siltä osin, että kalastusmatkailubisneksen kasvaessa Himanko elätti kuin elättikin itsensä opastyöllä saavuttaessaan 30 vuoden rajapyykin. Perhettä perustaessa ja ensimmäisen lapsen synnyttyä oli kuitenkin pakko todeta, ettei tällä perhettä elätetä, ja tuli virallisesti aikuistumisen aika.

Seuraava käänne olikin jo nurkan takana, kun Kapeenkoskelle tultiin kuvaamaan kalastus-DVD:n materiaalia.

-Jotenkin siinä tutustuttiin sen tuottajan kanssa, ja saunanlauteilla hän kyseli, että mitenkä pärjäät aina talven yli näissä opastushommissa. He olivat perustamassa ulkoistettua myyntiyhtiötä DVD- ja pelijakelija Pan Visionille ja pyysivät minut sinne talvikausiksi töihin ja lopulta osakkaaksi.

Silloin elettiin DVD-tallenteiden kulta-aikaa, jolloin fyysisiä levyjä myytiin satoja tuhansia kappaleita. Viihdejakelun myynti elätti hyvin viitisen vuotta, kunnes Youtubet ja Spotifyt alkoivat vallata alaa.

-Koko ajan oli enemmän töitä ja koko ajan tuli vähemmän rahaa, Himanko muistelee DVD-kauden alamäkeä.

Kun uusi suunta oli hakusassa, Himanko tarttui Rapalan myyntiyhtiön, Normark Suomen työtarjoukseen.

-Normarkille oli pyydetty töihin aikaisemminkin, mutta olin pitänyt kiinni yrittäjän itsenäisyydestä. Palkkatyö tuli kuitenkin tässä kohtaa tarpeeseen ja työnantaja jousti tosi hyvin opaskeikoissa, joita tein vakioasiakkaille ja ulkomaille.

Himanko viihtyi Normarkilla 12 vuotta ja teki sivussa mediatöitä mm. Arktiset Vedet -tv-sarjan parissa.

Viitisen vuotta sitten Himanko sai puhelun Herneahon Aimolta Kapeenkoskelta.

-Aimo houkutteli, että tule vaikka lasten kanssa kalaan. Heti mietin, että mitäköhän tässä nyt on takana, Himanko tunnustaa.

Paljastui, että Herneahot haluaisivat myydä Kapeenkosken kalastusmatkailun Himangolle.

-Ensimmäinen reaktio oli, että ei! Meillähän on hyvät palkkatyöt vaimon kanssa! Toisaalta teki heti mieli soittaa ja kysyä Titan mielipidettä.

Heinäkuussa Himangot menivät uudestaan käymään Kapeella ja loppuvuodesta tehtiin kaupat liiketoiminnasta ja irtaimistosta. Tämä vuosi on Himankojen neljäs sesonki Kapeenkosken ruorissa.

-Oli ajatus, että olisin Rapalalla vielä viisi vuotta palkkatyössä, mutta Jyväskylän yksikön toiminnan loppuessa päätös koko päiväiseksi yrittäjäksi palaamisesta nopeutui. Korona-aikainen etätyö oli jo onnenpotku, että pystyin työskentelemään kotoa käsin ja auttamaan yrityksen pyörittämisessä.

Lisäksi kun Kellankosken Voima kilpailutti toimijaa Konneveden koskille talvella 2022, alkoi muodostua sellainen liiketoimintasuunnitelma, joka voisi oikeasti kantaa.

-Konnevedeltä soitettiin, että nyt kannattaisi laittaa hakemusta tulemaan ja muutenkin kunta on ollut todella yrittäjämyönteinen, Himanko kehuu.

Titta-vaimo on palannut työnohjaajan virkaan Jyväskylän kaupungille ja Jani pyörittää päätyökseen Kapeenkoski Travel Oy:n ja Konnevesi Travel Oy:n toimintaa, johon liittyy tulevaisuudessa myös majoitus- ja kokouspalvelut mahdollistava Ahoniemen leirikeskus. Kotimaisten yritysryhmien lisäksi toiminnan toisen tukijalan muodostavat ulkomaiset ryhmät.

-Uusia suunnitelmia on mm. sveitsiläisen matkatoimiston kanssa, joka hakee korvaavia kohteita Venäjän matkailuun. Meidän tarjoama turvallinen ja puhdas ympäristö on tässä kohtaa ihan todellinen matkailuvaltti.

Lievästi hengästyttävän haastattelun päätteeksi myyntimies-Himanko muistaa hieman vastahakoisesti mainita yrittäjäuran mukanaan tuomat huomionosoitukset. Jani Himangon nimi löytyy Kotkan Maretariumissa sijaitsevasta Suomalaisen kalastuksen Hall of famesta sellaisten kaverien kuin Erkki Norellin, Seppo Suurosen, Jasper Pääkkösen ja Mikko ”Peltsi” Peltolan rinnalta. Tämän vuoden Venemessuilla Korsupuron kalastajaa muistettiin Vuoden kalamies 2023 -palkinnolla.

www.kapeenkoski.com
www.konnevedenkosket.fi