20.1.2023 klo 12:52
Uutinen

Järvenpäässä pilotoitu valtakunnallinen Yksinyrittäjäpäivä saa jatkoa

Järvenpäässä 11.11.2022 ensimmäistä kertaa järjestetty Valtakunnallinen Yksinyrittäjäpäivä on saamassa jatkoa. Suomen Yrittäjät lähti tapahtuman järjestäjäksi ja etsii nyt kumppaniksi yrittäjien aluejärjestöä. Päivä on tarkoitus pitää matalan kynnyksen osallistavana hyvän mielen tapahtumana.

– Olemme huomanneet yksinyrittäjien kaipaavan juuri heille sopivia tapahtumia ja palveluita jo hyvän aikaa sitten. Meille oli luontevaa pilotoida uudenlaista tapahtumaa juuri yksinyrittäjille, olemmehan aiemmin konseptoineet Keudan kanssa myös valtakunnalliseksi laajenneen Yksinyrittäjäakatemian, Uudenmaan Yrittäjien aluejohtaja Petri Ovaska sanoo.

Yksinyrittäjäpäivästä tuli yksinyrittäjien toiveiden myötä eräänlainen seminaarin, messujen ja verkostoitumistapahtuman hybridi, jossa he itse olivat todella enemmän osallistujia kuin yleisöä.

– Päivä sai yksinyrittäjiltä hyvän vastaanoton. Tuskin mistään asiasta olemme saaneet matkan varrella niin paljon positiivista palautetta, Uudenmaan Yrittäjien kehittämispäällikkö Kati Liikanen kertoo.

Keskustelu Yksinyrittäjäpäivän jatkosta käynnistyi jo syksyllä.

– Saimme jo itse tapahtumassa useita kyselyjä seuraavan vuoden suunnitelmista niin kiinnostuneilta järjestäjätahoilta kuin osallistujilta, Liikanen sanoo.

– Suomen Yrittäjät tavoittaa yksinyrittäjät valtakunnallisella viestinnällään, ja siksi on huippujuttu, että kattojärjestö lähti Valtakunnallisen Yksinyrittäjäpäivän tekijätahoksi, Ovaska sanoo.

Suomen Yrittäjissä Yksinyrittäjäpäivä nähdään tärkeänä tilaisuutena kohtaamisille, vertaistuelle ja verkostoitumiselle niin, että yksinyrittäjien tarpeet ja näkökulmat ovat keskiössä.

– Uudenmaan Yrittäjät näytti erinomaista esimerkkiä ja tiedämme, että tästä on hyvä jatkaa yhdessä eteenpäin, Suomen Yrittäjien verkostopäällikkö Aicha Manai sanoo.

Uudenmaan Yrittäjät jatkaa yksinyrittäjien palveluja

Uudenmaan Yrittäjät järjestää alueellisia yksinyrittäjätapahtumia, kuten alueellista Yksinyrittäjäpäivää ja yksinyrittäjien hyvinvointiin keskittyvää Yksinyrittäjien Varikkoa vuosittain.

– Meillä on hyvä valikoima myös muun muassa verotukseen ja hyvinvointiin liittyviä koulutuksia, joissa yksinyrittäjien näkökulma ja tarpeet on tarkkaan huomioitu, Uudenmaan Yrittäjien palvelupäällikkö Sanna Sassi sanoo.