19.1.2019 klo 19:31
Uutinen

Jukka Tuominiemi, Maajukka Oy, on Jyväskylän Vuoden yrittäjä 2018

Maajukka Oy:n Jukka Tuominiemi on Jyväskylän Vuoden yrittäjä 2018. Palkinto luovutettiin maakunnallisessa yrittäjäjuhlassa Jyväskylän Paviljongissa lauantaina 19. tammikuuta.

63-vuotias Jukka Tuominiemi perusti maanrakennustöihin keskittyvän yrityksensä vuonna 1985 yhdessä vaimonsa Tuula Tuominiemen kanssa. Nykyään yritys työllistää 30 työntekijää sekä lukuisia alihankkijoita. Kasvu on tapahtunut luonnollisesti ja maltillisesti sen mukana, kun tilaajat ovat olleet tyytyväisiä työhön ja tilauskanta on kasvanut.

Urallaan Tuominiemi on kehittänyt rohkeita ja vaihtoehtoisia tapoja tuottaa laadukkaita ja kustannustehokkaita ratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin. Yritys on erikoistunut vaativiin tuentaratkaisuihin maanrakennustyössä. Maajukka Oy:lla on ollut suuri rooli esimerkiksi Lutakon alueen rakentamisessa, jossa yritys on hoitanut suurimman osan maatöistä. Yksi näyttävistä kohteista on kauppakeskus Tawast ja Jyväshovi, jossa kerrostaloa laajennettiin kerros alaspäin.

Pitkäjänteinen ura

Jukka Tuominiemeä kuvaillaan sisukkaaksi, ahkeraksi ja pitkäjänteiseksi yrittäjäksi, jolle yrittäjyys on elämäntapa. Kannattavan liiketoiminnan takana on vahva arvopohja, oikea asenne sekä yhdessä tekeminen niin perheenä, yrityksenä kuin alan verkostoissa.

Palkinto on todellinen yllätys, olen koko urani ollut enimmäkseen taka-alalla, kommentoi Jukka Tuominiemi. Tämä on hieno hetki. Ilman vaimon ja koko perheen tukea tämä yrittäjätarina ei olisi samanlainen. Suurimmat kiitokset menevät kotiin.

Vuoden Yrittäjä valitaan jäseniltä tulleiden ehdotusten joukosta

Jyväskylän Yrittäjät Ry:ssä on noin 1 200 jäsentä. Vuoden Yrittäjä valitaan jäseniltä tulleiden ehdotusten joukosta. Päätöksen tekee raati, johon kuuluu Jyväskylän Yrittäjien puheenjohtaja ja entiset puheenjohtajat, tänä vuonna Petri Salminen, Petrikki Tukiainen, Sini Huolman, Timo Takala sekä Maarit Venäläinen.

”Valintakriteerejä on useita. Yrityksellä pitää olla riittävän pitkä elinkaari ja talous kunnossa. Teemamme on tänä vuonna energiaa ja elinvoimaa, joten nostimme esiin pitkän ja menestyneen yrittäjäuran. Raati arvosti myös Maajukka Oy:n panosta kaupungin rakennuskannan kehittämisessä, Jyväskylän Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Maarit Venäläinen sanoo.

Kuva: Jukka Tuominiemi kiittää Tuula-vaimoa ja tyttäritään kaikesta tuesta. Jyväskylän Yrittäjien puheenjohtaja Maarit Venäläinen onnittelee.

Lisätiedot:hallituksen puheenjohtaja Maarit Venäläinen, Jyväskylän Yrittäjät ry, puh. 040 737 9138.