8.4.2021 klo 13:25
Uutinen

Juuri julkaistu brändiopas ohjaa yrittäjää brändin rakentamisessa

Kainuun Yrittäjät on julkaissut käytännönläheisen brändioppaan yrittäjille työkaluksi brändityöhön.Taustalla on tarve tukea yrittäjien brändiymmärrystä ja -osaamista. Oppaan on laatinut Anna-Kaija Hurskainen tradenomi yamk -tutkintoon liittyvän opinnäytetyönsä pohjalta, jossa Kainuun Yrittäjät toimi yhteistyökumppanina.

”Brändi on sana, johon törmää jatkuvasti, mutta siihen liittyvää kokonaisvaltaisempaa ymmärrystäja osaamista tulisi yrittäjien keskuudessa vahvistaa. Tekemäni tutkimuksen perusteella yrittäjät ymmärtävät brändin rakentamisen tarpeellisuuden, mutta käytännön tekemisestä uupuu suunnitelmallisuus. Brändin rakentamisesta voi tällöin tulla kasa yksittäisiä toimenpiteitä, jotkaeivät rakenna selkeää brändimielikuvaa yrityksen toiminnasta”, kertoo Anna-Kaija Hurskainen.

Kainuulaisen videotuotantoon keskittyvän Fade Creative Oy:n yrittäjä Samu Rytkönen kokee brändin rakentamisen yrityksen elinehtona. Hän on itse toteuttanut tietoisesti brändin rakentamista yrityksensä alkumetreiltä saakka. ”Brändiin liittyvää koulutusta ja tukea tarvitaan, koska nämä asiat ovat monelle yrittäjälle uutta ja tuntematonta. Kainuun Yrittäjien brändiopas on kattava kokonaisuus, jossa kiteytyy tärkeimmät brändityöhön liittyvät asiat. Näkisin, että varsinkin kainuulaisille yrittäjille opas tulee olemaan tärkeä tietopankki”, Rytkönen kommentoi.

Kainuun yrityksistä 99 % on mikro- tai pienyrityksiä, joille brändiopas on tervetullut työkalu. ”Jokainen yrittäjä ja yritys, koosta ja toimialasta riippumatta, tarvitsee brändiosaamista, koska yrityksen toiminnasta muodostuva mielikuva vaikuttaa asiakkaiden ostokäyttäytymiseen. Brändioppaan avulla yrittäjä pääsee helposti kiinni brändin rakentamisen eri vaiheisiin”, toteaa Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Anu Tervonen.

Opas on käytettävissä maksuttomasti. Voit ladata oppaan tästä >>
Lisäksi oppaasta ontulossa printtiversio, joka toimii työkirjana yrityksen brändityön suunnittelussa ja toteutuksessa.

Lisätietoja antaa:
Anu Tervonen, toimitusjohtaja Kainuun Yrittäjät ry
anu.tervonen@yrittajat.fi
044 7287 100

Anna-Kaija Hurskainen
annakaija.hurskainen@gmail.com
044 036 1084