2.10.2020 klo 08:51
Uutinen

K-P:n Yrittäjien uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jarmo Nahkala, Alavieskasta

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät ry:n sääntömääräinen syyskokous kokoontui torstai-iltana Kokkolassa.

Syyskokouksen puheenjohtajana toimi OP Keski-Pohjanmaan toimitusjohtaja Jyrki Rantala. Läsnä oli noin 30 jäsenyrittäjää ja tilaisuutta seurasi reilut 100 silmäparia etäyhteyden kautta.

Vuoden 2021 toiminnassa painotetaan kuntayhteistyötä ja panostetaan kevään kuntavaaleihin, kannustaen yrittäjiä ryhtymään ehdokkaiksi. Lisäksi jatketaan vaikuttajatapaamisia kuntapäättäjien ja yritysvaikuttajien kanssa. Turvataan yritysten sukupolven- ja omistajavaihdosten monipuolisten neuvontapalvelut alueella, yhdessäalueen elinkeinoyhtiöiden ja elinkeinoneuvojien kanssa. Panostetaan, luottamushenkilö työhön ja paikallisyhdistys toimintaan. Vuonna 2021 keskitytään myös koronakriisin jälkihoitoon ja ollaan tiiviisti mukana toimialueen KoronaExit työryhmissä.

Tilaisuudessa luovutettiin Suomen Yrittäjien korkein huomionosoitus, Yrittäjäristin Suurristi, kahdelle pitkäaikaisille luottamushenkilöille, yrittäjyyden ja järjestön eteen tehdystä työstä. Suurristin vastaanottivat Tapio Uusitalo Nivalasta ja Kimmo Hanhisalo Kokkolasta.

Luottamushenkilövalinnat

Puheenjohtaja Kimmo Hanhisalon toimikaudet tulivat täyteen. Järjestön uudeksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Jarmo Nahkala (54v) Alavieskasta. Jarmo Nahkala toimii vuonna 1993 perustetun kuljetuspalveluita tarjoavan Hyötykuorma Oy:n toimitusjohtajana. Lisäksi Nahkala on toiminut 10vuotta hierojana sekä pyörittää kokous- ja juhlapalvelua Linnakalliolla Alavieskassa. Hän on toiminut aikaisemmin K-P:n Yrittäjien varapuheenjohtajana sekä Suomen Yrittäjien hallituksen varajäsenenä. Nahkala on myös aktiivinen kuntavaikuttaja.

Varapuheenjohtajiksi valittiin Heidi Kivilompolo Kokkolasta, Antti Sallansalmi Kälviältä sekä Tuula Anttiroiko Kalajoelta.

Keski-Pohjanmaan Yrittäjien hallitus 2019-2021

Varsinainen Varajäsen
Kokkola Olli Lindkvist Juha-Matti Anttila
Lestijärvi / Halsua Jorma Tuikka Veli-Matti Hotakainen
Himanka / Perho Elina Borén Terhi Möttönen
Sievi / Alavieska Kari Niemi Paula Tuura
Kalajoki Heini Salmu Ville-Matti Vuollet
Reisjärvi / Kruunupyy Tomi Niskakoski Annika Dahlvik
Pietarsaari Jaana Ilmonen Aki Salminen
Kannus Eero Pihlajaniemi Jani Tervola
Kaustinen Juha Enlund Jani Korkiakangas

Keski-Pohjanmaan Yrittäjien hallitus 2020-2022

Varsinainen Varajäsen
Kokkola Minna Salin-Kivimäki Heidi Kivilompolo
Kälviä / Veteli Antti Sallansalmi Kirsi-Maria Saarinen
Lohtaja / Ullava Petri Niemelä Päivi Rahkonen
Nivala Kaisa Pihlajaniemi Kimmo Peräaho
Toholampi / Pedersöre Heikki Luoma Birgitta Kaipio
Haapajärvi Samuli Ahola Minna Kontro
Ylivieska Mikko Kaarto Arttu Saari