Tommi Lähde
Yrittäjä Tommi Lähde puhui Vaikuttajafoorumissa Lappeenrannassa viikonloppuna. Kuva: Pauli Reinikainen
6.2.2023 klo 10:38
Uutinen

Kalsariyrittäjä Tommi Lähde sai yllättävän palautteen yleisön joukosta – Se avasi yritykselle tien uuteen nousuun

Yrittäjä Tommi Lähteen haaveena ei ollut valmistaa miesten alusvaatteita. Mainos- ja konsultointialan ammattilainen olisi voinut tehdä muutakin.

Lauantaina Vaikuttajafoorumissa puhunut Tommi Lähde avasi yleisölle suomalaisen kalsaribrändin The other danish guyn värikkäitä vaiheita. Idea sai alkunsa, kun Lähde oli työmatkalla New Yorkissa kollegansa kanssa. Matka sai ikävän alun, kun kollegan takapuoli hiertyi niin pahoin, että lyhytkin kävely tuntui kärsimykseltä. Eräässä baarissa tarjoilija luuli miestä tanskalaiseksi käyttäen huudahdusta ”the other danish guy”.

Matkan jälkeen Lähde alkoi tutkia miesten alusvaatemarkkinaa. Häntä kiinnosti hypoteesi siitä, miksi miehille on tarjolla vähän hyviä alushousuja. 

– Tämän asian miettimiseen käytin varmaan vuoden. Käytin firman kassasta 10 000 euroa siihen, että ostin tutkimuksia ja uppouduin asiaan.

Vuoden 2015 joulukuussa Lähde esitteli pitkään hautomansa asian.

– Kerroin, että alamme tehdä maailman parhaita alusvaatteita. Perustelin sitä sillä, että miesten aluasvaatemarkkina on 25 miljardia euroa ja kasvussa. Kerroin myös, että käytämme nimeä The other danish guy.

Muut palaverissa istuneet pitivät ideaa surkeana. Lähde sai heidät puolelleen vetoamalla uudelleen markkinan potentiaaliin ja rahantekomahdollisuuteen.

Kivinen alku

Idea vietiin toteutukseen. Lähteen konsulttiyrityksellä oli tuolloin vahva, lähes 600 000 euron kassa. Kaikki munat päätettiin laittaa samaan koriin eli kalsaribisnekseen.

– Poltimme rahaa kuin krematoriossa, mutta mitään ei tullutkaan takaisin, Lähde kertoo.

Vuonna 2016 yritys oli syöksykierteessä. Kassa ja varasto ammottivat tyhjyyttään. Samaan aikaan osakkaiden luottamus toisiinsa alkoi rapistua.

– Havahduin siihen, että vuoden 2016 tilikauden tappio tulisi olemaan 350 000 euroa. Siinä vaiheessa ei ollut jäljellä mitään, minkä päälle rakentaa.

Vuoden 2017 alussa kaksi yhtiökumppania istuivat alas yhtiökokoukseen Helsingin keskustassa sijaitsevassa kahvilassa.

– Mietittiin, että mitäs nyt tehdään. Masa (Matti Pesonen) sanoi, että annetaan yrityksen mennä konkkaan. Minä olin sitä mieltä, että haluan toisenlaisen suunnitelman, mutta emme voi jatkaa yhtiökumppaneina. Ei ollut vaihtoehtoja, totesimme että pitää varmaan jatkaa eri teille, Lähde muistelee.

Osakkaiden omistusosuus oli 50-50, mutta Lähteen onneksi he olivat tehneet osakassopimuksen, jossa oli lunastuslauseke. Sen mukaan kumpi tahansa osakkaista voi milloin tahansa tehdä toisen osakkeita koskevan lunastustarjouksen, johon on vastattava kahdessa viikossa.

– Tuijottelun jälkeen totesin, että käytän mahdollisuuden eli teen tarjouksen yrityksestä, joka ei ollut minkään arvoinen. En vieläkään tiedä miksi, mutta lunastin osakkeet pois. Siinä vaiheessa ei ollut mitään selviytymissuunnitelmaa. Muistan kertoneeni vaimolle, että meillä on aika paljon enemmän velkaa kuin tätä ennen ja että pankinjohtaja saattaa kysellä lisävakuuksia. Otin valtavan riskin.

Yllättävä kontakti

Lähde kertoi Vaikuttajafoorumissa, että yrityksen lunastaminen aloitti parhaan ajanjakson hänen elämässään.

– Piti kohdata häpeä. Häpeä ja pelko pitää käsitellä, muuten ne estävät toteuttamasta mitään. Suoritin perusteellisen moraalisen itsetutkiskelun. Totesin, että olin valehdellut itselleni.

Samoihin aikoihin Lähde oli käynyt puhumassa tilaisuudessa, jossa hän kertoi maailman valloituksesta ja 300 miljoonan euron markkinasta.

Todellisuudessa yrityksen tilillä oli 75 euroa.

– Puheenvuoron jälkeen tuntematon tyyppi tuli sanomaan, että näytän hieman väsyneeltä. Hän sanoi, että näkee lävitseni, ettei minulla mene hyvin. Hän kysyi, miksi valehtelen.

Kommentti jäi askarruttamaan Lähdettä. Hän otti myöhemmin samana päivänä yhteyttä kyseiseen henkilöön.

– Pyysin anteeksi ja myönsin, että valehtelin. Menimme lounaalle, jonka aikana pystyin ensimmäisen kerran kertomaan koko tilanteen ja tunnustamaan asiat ulkopuoliselle. Yllättäen hän ei tuominnutkaan minua.

Asiat alkoivat edetä. Uudesta tuttavuudesta tuli yritystoiminnan sparraaja.

– Siinä vaiheessa jotenkin rupesi päivä valkenemaan ja itselle tuli olo, että kyllä tästä sittenkin voi tulla jotain.

Lähde muistaa tilintarkastajan jopa nauraneen, kun hän kertoi, että silloinen rankat tappiollinen yritys tulee tuplaamaan liikevaihtonsa ja puolittaman tappionsa.

Näin kävi, sillä jo vuonna 2018 Lähteen kalsarifirma teki positiivisen tilikauden. Seuraavana vuonna voittoa kertyi jo mukavasti.

– Koronavuoden päätteeksi kävelimme pankkiin ja sanoimme, että haluamme maksaa lainan pois etukäteen.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen