9.4.2020 klo 08:37
Uutinen

Kampaamossa leikataan kuluja ja toimitaan vastuullisesti

– Tilauskalenteri on aika lailla hiljentynyt, mutta varovaisuudella, säästäväisyydellä ja keskinäisellä luottamuksella epidemiasta selvitään, uskoo hius- ja kauneusalan yrittäjä Hanna Vuorinen Lammilta.

Hanna Vuorisen Parturi-Kampaamo Jade ottaa edelleen vastaan asiakkaita. Liikkeessä on neljä asiakaspaikkaa ja tilassa työskentelee toinen ammattilainen vuokratuolilla. Koronatilanne on Hannan mukaan kutistanut tilauskantaa noin 60 prosenttiin.

– Aloitin oman toimintani syvimmässä lamassa vuonna 1994. Silloin oli tuoleilla ajoittain tyhjempää kuin nyt. Tämän hetken tilanteessa minulla asioi 2-4 asiakasta päivittäin ja luppoaikaa on hyödynnetty esimerkiksi tavarantoimittajien sekä oman toimialamme verkkokoulutuksissa. Olen ottanut kaiken irti ilmaisista webinaareista.

Hiuksia ei voi leikata, värjätä tai muotoilla verkossa, eikä tuotemyynnillä pitkälle pötkitä. Minkälaisia erikoisjärjestelyjä koronatilanne on aiheuttanut asiakaspalveluun?

– Tähänastinenkin tiukka hygieniataso on nostettu äärimmäisen korkealle jo ulko-ovesta lähtien asiakaspisteisiin ja wc-tiloihin. Tiloja ja välineitä desinfioimme useamman kerran päivässä sekä jokaisen asiakaskontaktin jälkeen. Asiakaspaikkoja olemme pyrkineet vuorottelemaan ja jokaisen toimenpiteen välillä pidetään noin 15 minuutin huoltotauko. Tätäkin kautta pyrimme kohtaamisriskejä minimoimaan.

Terveenä ja luottamuksella

Vuorinen peräänkuuluttaa luottamusta ja ”terveen papereita” molemminpuolisesti, jotta omien tai asiakkaiden pienimpienkään oireiden kanssa ei aiheutettaisi riskejä.

– Kasvomaskeja emme ole toistaiseksi käyttäneet. On tärkeintä, että terveydenhoitoalan ammattilaisille riittää suojavarusteita tarpeeksi. Kulmien ja ripsien värjäystä vältämme nyt, koska siinä ollaan enemmän lähikontaktissa. Seuraamme suojauksessa ja asiakaspalvelussa luonnollisesti viranomaisohjeita.

Hanna Vuorisellekin talous tuottaa haasteita, mutta on toistaiseksi hallinnassa. Toimintaa on siinä määrin, että tilanteeseen sopeutetut kulut saadaan hoidettua.

– Tuoteostoihimme olemme saaneet joustavammat maksuehdot. Nähdäkseni verottajankin kanssa on paremmin neuvotteluvaraa.

– Norjassa ja Tanskassa on alamme liikkeitä viranomaismääräyksin suljettu. Itse reagoin oma-aloitteisesti, jos tilanne pahenee. Uudellamaallahan tilanne on huolestuttavampi. Asiakkailla hiukset kuitenkin jatkavat kasvamistaan, joten uskon, että näistä lommoista selvitään. Nyt on tilapäisesti kello höllemmällä ja vyö kireämmällä. Kesällä sitten paiskitaan töitä, ennakoi Hanna Vuorinen.

Parturit, kampaamot, fysioterapiat jne. – Valtioneuvoston linjaus 18.3.2020

”Näiden alojen yritykset voivat olla auki. Linjaus koskee kokoontumisia eikä yksilöllisten palvelujen tarjontaa. Myös yksilöllisten palvelujen tarjoajien on silti syytä ottaa huomioon poikkeusolot. Asiakkaiden välisiä etäisyyksiä olisi hyvä kasvattaa ja järjestää palvelut siten, että asiakkaiden kohtaaminen on minimissä.”

LUE LISÄÄ >>

Lue myös:

Hius- ja kauneusalan ammattilehti Pinnin yrittäjätarinoita koronatilanteessa